lauantai 7. joulukuuta 2013

Nallekarvaa!

Aamupäivälenkkeilin kaupungille piipahtaakseni joulumyyjäisissä. Saavuin paikalle ovien auetessa - kuten lukuisat muutkin! Väkeä riitti joka puolelle. Oli paljon kivoja juttuja, uusia ja vähän vanhempia ideoita. Meillä kun ei joululahjoja harrasteta ja tavaroiden suunta pitäisi olla enemmänkin ovesta ulos kuin sisälle, tyydyin kaikkien ihanuuksien keskellä vain joulukortteihin. Niitä taidan sentään muutaman laittaa maailmalle.

Paluureitti kulki kangaskaupan ohi.Tai ei siis suinkaan ohi, sillä minähän en yksinkertaisesti PÄÄSE kangaskaupan OHI! Ajatuksena oli etsiä (jälleen kerran jotakin mitä ei löydy) ohuehkoa, sopivan sävyistä, yksiväristä villakangasta. Eikä löytynyt! Hyvin harvoin onnistun kuitenkaan pääsemään ko. putiikista ulos tyhjin käsin, eikä se onnistunut nytkään. Minä tein löydön ja toisenkin! Vielä kun kankaiden hinnasta nipsasitiin 20% pois, oli ihan pakko!

Uusia nalleja! Näitä napakoita, joustamattomia turkiksia on etsitty kerran jos toisenkin - turhaan. Nämä kestävät venymättä puulastutäyttämisen ja pitävät muotonsa toisin kuin neulepohjainen turkis. Hienoimmat nallukat tehdään tietysti aidosta mohairista. Näistä tulee vähän arkisempia veijareita!

Nalleja ei vielä tänä viikonloppuna ole tulossa, jatkan kolmiulotteisten "joulukorttien" tekemistä. Niitä en vielä esittele, sillä vaarana on, että kortin saaja käväisee täältä näkemässä aikomani yllätyksen. Myöhemmin siis joulutervehdykset kierrätysmateriaalia tuntemattomaksi muokattuna. Homma jatkuu...
Askartelemisiin siis!

Vihdoin tuli meillekin lunta! Muutama kuva pihalta illan hämärtyessä. Tasan kahden viikon päivä alkaa taas pidentyä!!! Vielä kun tulisi pysyvä lumi ja hiihtoladut....




p.s.

Pikkukissamammalla on kaksi vauvaa, joita se yrittää parhaan taitonsa mukaan hoidella siellä omistajansa luona. Ne syntyivät 27.11. ja synnytys oli ollut varsin vaikea. Vauvoja oli alunperin neljä, joista yksi punainen  oli menehtynyt jo ennen syntymäänsä eikä toinenkaan punainen jaksanut sinnitellä kuin kaksi päivää. Kaksi jäljellä olevaa, musta ja suklaa, sen sijaan voivat kuulemma hyvin ja kasvavat kuten pitääkin. Tuore emo muistaa jo itsekin syödä, kerrottiin!


2 kommenttia:

  1. Onnittelut kissavauvoista.
    Se on jännä juttu, että on tiettyjä paikkoja joiden ohi ei osaa kulkea ja joista usein jää jotkin kotiin toimitettavaa :)
    Noista karvaisista jäädään jännittyneenä odottelemaan että keitä niihin on kätketty.
    Kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
  2. Onnea minultakin kissamammalle ja pennuille.Laittelehan kuvia heistä kun pystyt.
    Ne on kummia kauppoja nuo kangaskaupat,ei niistä vaan ohi niin vain päästä.Minkähänlaisia nalleja sieltä syntyy.

    Mukavaa viikonlopun jatkoa.

    VastaaPoista

Tunnisteet

1:12 joulukuusi 20-luvun singer 70-luku aika amaryllis amppelimansikka Ari-nuket Ari-nukke askartelu auringonkukat auringonpaiste baletti Barbie Barbie -nukke Barbien kustomointi Barbien vaatteet blogi chilien kasvatus cookie drei m. puppe eläinlääkäri Eläke elämää pienoiskoossa-nukkekotinayttely ensilumi esiopetus fasaanit Flammentanz flunssa gabaldon hammassärky hapanjuuri harmi hattu heijastinlanka hellekesä hiihto hiihtäminen hiilipiirrokset historia Huiske huiske- esiopetusmateriaali huiskehemmot huonekalujen kokoaminen huonekalujen pintakäsittely huonekalurumba huonot valokuvat huopalapikkaat hämeen sanomat Hämeenlinnan kaupunkiuutiset iltatorimyynti isoäidinneliöt itsenäisyyspäivä itämainen lyhytkarva Janakkala Jolina Jolina-nukke joulu joulukalenteri joulukuu joulutortut joutsen juhannus juhlamekot järvi järvi jäässä jää jäätyneet sukset jäätynyt järvenselkä kahvi kakku kalenteri kangaskauppa kankaanpalat kankaat kansainvälinen nallepäivä kansainvälinen nallepäivä 27.10. karvatukos kasvispihvit kasvivärjätty lanka Ken kengät Kepparit keppiheppa keppihevoset keskeneräiset käsityöt kesä kesäkurpitsa kesämekot kesäpojat kesäsää kesäteatteri kesäviili kevät kevätpäivä kevätpäiväntasaus keväänmerkit kierrätyskoristeet kilometrikisa kimalaiset kirjahylly kirjat Kirppari kirppis kirpputori kirpputorilöydöt kissa kissan hampaat kissan harjaus kissan korvatulehdus kissan kuljetuslaatikon päällinen kissan lelut kissan raapimat kissan ruokahalu kissan suolitukos kissanpennut kissanpentu kissanruoka kissanäyttely kissariiviö kissat kissat ulkoilevat kissojen aiheuttama tuho kissojen leikit kolarointi komeron siivous komerot kompurointi koti kotimyynti kukat Kurhn -nukke kurjet kurki kustomointi kuusenkerkkäjuoma kuusenkerkkäsiirappi kuusenkerkät kuusi kyy kyyttö kyytöt käsintehdyt nallet käsinuket käsityö käsityöt köynnösruusu ladulla kävely lampaat lampunvarjostin lapaset lehmä lehtokotilot leikkaus leikkikalut leikkileivonnaiset leipominen leipä leivonta lelumarkkinat lelut leskenlehti linnut Lucia luistelu lukeminen Lukuhaaste lumi lumi.luonto lumikengät lumisade luonto lyijykynäpiirros maalaaminen maisema mansikat mansikka marraskuu Matinvuoren laavu mekko metsä metsäreti mineily minikangaspuut minikokoiset kalusteet moussekakku muinaislinna mummun Barbie-leikit muotinukke muoviastiat museorollsroyce mustikat muuttolinnut Määkynmäki nalle nallen ompelu nallet nappeja neulakinnas neule nuken hatut nuken kengät nuken muokkaus nukenvaatteet nuket nukke nukkejen kustomointi nukkekodin kalusteet nukkekodin matot nukkekodit nukkekoti ompelu ompelukone orava Outlander oviremppa Pakastin pakkanen paperimassa pappa pehmolelut perhosbaari Pesukatu piha pihakukat pihalinnut pihatyöt pihavalot pioni pionit pipo prinsessamekot pulloposti punatulkut puutarha pyhä birma pyöräily pääsiäinen rakentaminen remontti Remonttikevät remppa reppu retki Retro leksaker retroradio ruisleipä rullaluistimet ruoka rupikonna ruusu ruusut sairastaminen sammal sieni siilit siivoaminen siivoskelu Simba-nukke soppa sormikkaat st.petersburg festival ballet sukat suklaa Suomi 100 suutari syksy syksyn paluu säilöntä sää taikinajuuri takki takuu talvi talvinen metsä talvipäivänseisaus tapetointi telkkari terassi terassin verho tete the joulukalenteri Tiirinkosken tehdas tikli tomaatit tonttu tonttulakki tunnustus tuolien verhoilu tuolinpäälliset tupperware tuuli tuunatut nuket työtapaturma ulkoilu Unescon maailmanperintölista uusi kissa uusi vuosi uusi vuosi 2014 vakuutuskorvaus valokuvat vanha valaisin vanhapiika vanhat jutut vanhat nallet vappu vetoketjut vihreät tomaatit villamekko Villapaita villatakki vintagelakanat virkkaaminen virkkaus vuokot vuorikaunokki wwf:n luontokamerat yellow submarine yrtit

Lukuhaastetta vuodelta 2021 jatkuen tälle vuodelle

Maakuntalehdessä oli vuosi sitten lukuhaaste. Tulostin sen ja ajattelin kirjata kaikki vuoden 2021 lukemani kirjat kyseiselle listalle. Kesk...