Löysin töistä tullessani pari päivää sitten villatakkini saunan lauteiden alta. Lähtöasema oli ollut makuuhuoneeni tuolin selkänoja. Vein takin vaatehuoneeseen naureskellen kissan leikkikaluja. Hiukan myöhemmin löysin olohuoneen matosta epämääräisen möykyn sisältäen kissan mahan sisältöä. Mukana oli sinivihreää lankaa! Tarkistin villatakin vasta nyt. Kamalaa!
Kaulahuivissa oli useita ISOJA reikiä!
Aikasemmin olen "pelastanut" kissapojalta mm. järsityn fleeceviltin ka muutaman villalankakerän. Lisää oksennettua lankaa ei ole löytynyt. Toivottavasti tulee ulos jotakin kautta! Miksi ihmeessä kissa syö villalnkaa? Kaiken sen ruuan lisäksi, mikä uppoaa kupista mahaan (tai ihmisten ruokalautaselta jos silmä välttää).
Mummukissan silmänpainelääkepulloa etsin myös vuorokauden ajan. Piti käydä jo uusi pullo lunastamassa apteekista, kun ei löytynyt mistään. Pullon olin jättänyt hyllylle tuttuun paikkaan toisen lääkepullon viereen, joka oli edelleen paikallaan. Näin tarkkaan en olekaan kontannut hyllynalusia pitkään aikaan. Tuloksetta. Keittiöön olin pari päivää sitten nostanut korin, jossa säilytän vanhoja joululehtiä. Hoksasin sitten lopulta katsoa sieltäkin. Siellähän se pullo nökötti korin pohjalla lehtien seassa. Toisella puolella taloa! Minulla on tietty epäilys syyllisestä.
Ei ihan pikkupullo, Korkeutta noin 5 cm.
Voihan sitä yrittää lipaston alle piiloon. Tai söpöillä pallon kanssa.
Tämä on lempileikki. Palloa kisu jaksaa noutaa niin kauan kuin joku jaksaa heittää!
Ihme, ettei ole jo syönyt sitäkin!
Kaikesta huolimatta:
Hyvää viikonloppua!
Hyvää itsenäisyyspäivää!





