Onneksi lähdin tänään autolla töihin. Olisin ehkä edelleen paluumatkalla töistä kotiin. Eilen aamulla polkaisin sinne tuon vajaan parikymmentä kilometriä aamulla hyvällä säällä, mutta paluumatka illansuussa olikin sitten hidasta ja hikistä puuhaa. Vastatuuli oli melkoinen. Välillä tuntui, että konttaamallakin olisi edennyt nopeammin. Normaalin kolmen vartin matkaan sain tuhrattua toista tuntia. Huh! Tänään tuuli oli vielä voimakkaampi.
Hyvää tuulta saa sitten ainakin näiltä
ja kesää odottamaan valmistuneista mekoista, jotka ompelin edellisessä postauksessa esiteltyjen vetoketjujen ympärille.
Violetti-valkoista puuvillapikeetä.
Kangaspala oli niin reilun kokoinen, että syntyi vielä hihaton malli kaverille kans! Kangaskaupan italialaista paitakangasta palalaatikosta.
Elastaanilla maustettua puuvillaa.
Odotellaan kesää!



