Kannoin ompelukoneen keittiön pöydälle, sillä sillä puolella taloa taloa sai ekstrabonuksena auringonpaistetta! Ompelupöytä on toisessa ilmansuunnassa ja siellä tuntuu koko ajan niin pimeältä. Ehkä aamulla puoli seitsemän aikaan kissapojan herättäessä se olisi ollut aurinkoisempi puoli asuntoa, mutta toisaalta aurinko viipyi tuolloin vielä pitkään taivaanrannan takana.
Kissapoika etsii siis edelleen kaveriaan ja päätti kysyä taas minulta aamuvarhain. Kysyminen tapahtuu siten, että ensin yritetään kaivautua käsivarren, olkapään tai kyljen alle vimmaisesti kuopsuttaen. Ellen herää vielä tähän, alkaa systemaattinen peseminen - siis minun hiusteni, korvanlehtien jne. Ellen reagoi vieläkään, siirrytän puremaan sormia, nenää tai mistä nyt kiinni saa. Onneksi hellästi nakertaen. Yleensä tässä vaiheessa olen jo antanut periksi ja kaapannut katin kainaloon. Seuraava vaihe olisi ollut korvaan huutaminen.
Ulkona on tuullut melkoisesti. Naapuripihan suuret kuuset ovat niianneet syvään ja minä pelännyt niidet löytyvän pian meidän katolta. Onneksi täällä ei ole ollut sähkökatkoja. Ompelukone on surrannut aamusta asti.
Hattuilu on jatkunut. Tilkkukopan kankaanpalat ovat saaneet uuden elämän! Vaikka on niitä vielä jokunen laatikollinen...Tällaista askartelua siis. Aion vielä jatkaa. Villakankaalla kokeilu on seuraavana vuorossa.
Tämä on jotakin "säämiskäpintaista" pehmeää tekokuitukangasta. Tässä kokeilin lieriin kiinnisilitettävää huopaa. Sitä, jota kävin eilen ostamassa. Ei muuten kiinnittynyt. En ehkä uskaltanut silittää tarpeeksi kauan ja tarpeeksi kuumalla. Tuo kangas on vihon viimeistä silitettävää muutenkin! Oli hankala muokata, mutta aika tyytyväinen olen tulokseen.
 | |||||||||||||
| Nyt vaan hattu päähän vaikka Hattulaan (ei olisi kovin pitkä matka)! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti