keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Hyvästi marraskuu!






Jäätyvää...
ulkoilevia hevosia talvipalttoissaan...

utuisia pilviä...


oravan jälkiä,,,


ja jäniksen jälkiä ym.

marraskuun vimeisen päivälenkin havaintoina.




Minijoulukuusessa on jo valot!
Tervetuloa joulukuu!

Huomenna avataan joulukalenterin ensimmäinen luukku! Luvassa mukillinen höyryävää teetä!


lauantai 5. marraskuuta 2016

Askartelun tulos


Oikeastaan kokeilen, onnistuuko padilla päivittämään tätä foorumia. No, kuvan sain lisättyä muutaman mutkan kautta. Hän on siis edellisessä postauksessa mainittu hiuksensa menettänyt Monster High Clawdeen Wolf. Uudet hiukset ovat vuorikangasta. Tai siis siitä purettua lankaa. Mekko purkamatonta vuorikangasta ja mitä lie joustopitsiä.
Neiti muutti jo uuteen kotiin ja aloin miettiä uutta projektia vähentyneen vapaa-ajan täytteeksi.
Nukenraatoja on kyllä laatikollinen odottamassa. Kirpparilta lipsahti mukaan vielä pari "löytöä" purettavaksi ja paranneltavaksi.


En vaan voi jättää noita nivellettyjä, jos eurolla tai parilla lähtee mukaan... Toiselta ressukalta puuttuu peukalo, toisella oli ranne sijoiltaan. Ranne on paikallaan, peukaloproteesi vielä tekemättä.

Ulkona on tullut talvinen sää. Hitunen lunta ja pikkanen pakkanen.
Kokeilen taas köynnösruusun talvehtimista pakkaspeitteen alla. Viime vuonna latvat paleltuivat, mutta juuresta kasvoi uusi varsi. Valitettavasti kukkia ei puhjennut ainuttakaan.


Siellä se nyt kyhjöttää!

Tunnisteet

1:12 joulukuusi 20-luvun singer 70-luku aika amaryllis amppelimansikka Ari-nuket Ari-nukke askartelu auringonkukat auringonpaiste baletti Barbie Barbie -nukke Barbien kustomointi Barbien vaatteet blogi chilien kasvatus cookie drei m. puppe eläinlääkäri Eläke elämää pienoiskoossa-nukkekotinayttely ensilumi esiopetus fasaanit Flammentanz flunssa gabaldon hammassärky hapanjuuri harmi hattu heijastinlanka hellekesä hiihto hiihtäminen hiilipiirrokset historia Huiske huiske- esiopetusmateriaali huiskehemmot huonekalujen kokoaminen huonekalujen pintakäsittely huonekalurumba huonot valokuvat huopalapikkaat hämeen sanomat Hämeenlinnan kaupunkiuutiset iltatorimyynti isoäidinneliöt itsenäisyyspäivä itämainen lyhytkarva Janakkala Jolina Jolina-nukke joulu joulukalenteri joulutortut joutsen juhannus juhlamekot järvi järvi jäässä jää jäätyneet sukset jäätynyt järvenselkä kahvi kakku kalenteri kangaskauppa kankaanpalat kankaat kansainvälinen nallepäivä kansainvälinen nallepäivä 27.10. karvatukos kasvispihvit kasvivärjätty lanka Ken kengät Kepparit keppiheppa keppihevoset keskeneräiset käsityöt kesä kesäkurpitsa kesämekot kesäpojat kesäsää kesäteatteri kesäviili kevät kevätpäivä kevätpäiväntasaus keväänmerkit kierrätyskoristeet kilometrikisa kimalaiset kirjahylly kirjat Kirppari kirppis kirpputori kirpputorilöydöt kissa kissan hampaat kissan harjaus kissan korvatulehdus kissan kuljetuslaatikon päällinen kissan lelut kissan raapimat kissan ruokahalu kissan suolitukos kissanpennut kissanpentu kissanruoka kissanäyttely kissariiviö kissat kissat ulkoilevat kissojen aiheuttama tuho kissojen leikit kolarointi komeron siivous komerot kompurointi koti kotimyynti kukat Kurhn -nukke kurjet kurki kustomointi kuusenkerkkäjuoma kuusenkerkkäsiirappi kuusenkerkät kuusi kyy kyyttö kyytöt käsintehdyt nallet käsinuket käsityö käsityöt köynnösruusu ladulla kävely lampaat lampunvarjostin lapaset lehmä lehtokotilot leikkaus leikkikalut leikkileivonnaiset leipominen leipä leivonta lelumarkkinat lelut leskenlehti linnut Lucia luistelu lukeminen lumi lumi.luonto lumikengät lumisade luonto lyijykynäpiirros maalaaminen maisema mansikat mansikka marraskuu mekko metsä metsäreti mineily minikangaspuut minikokoiset kalusteet moussekakku muinaislinna mummun Barbie-leikit muotinukke muoviastiat museorollsroyce mustikat muuttolinnut Määkynmäki nalle nallen ompelu nallet nappeja neulakinnas neule nuken hatut nuken kengät nuken muokkaus nukenvaatteet nuket nukke nukkejen kustomointi nukkekodin kalusteet nukkekodin matot nukkekodit nukkekoti ompelu ompelukone orava Outlander oviremppa pakkanen paperimassa pappa pehmolelut perhosbaari Pesukatu piha pihakukat pihalinnut pihatyöt pihavalot pioni pionit pipo prinsessamekot pulloposti punatulkut puutarha pyhä birma pyöräily pääsiäinen rakentaminen remontti Remonttikevät remppa reppu retki Retro leksaker retroradio ruisleipä rullaluistimet ruoka rupikonna ruusu ruusut sairastaminen sammal sieni siilit siivoaminen siivoskelu Simba-nukke soppa sormikkaat st.petersburg festival ballet sukat suklaa Suomi 100 suutari syksy syksyn paluu säilöntä sää taikinajuuri takki takuu talvi talvinen metsä talvipäivänseisaus tapetointi telkkari terassi terassin verho tete the joulukalenteri Tiirinkosken tehdas tikli tomaatit tonttu tonttulakki tunnustus tuolien verhoilu tuolinpäälliset tupperware tuuli tuunatut nuket työtapaturma ulkoilu Unescon maailmanperintölista uusi kissa uusi vuosi uusi vuosi 2014 vakuutuskorvaus valokuvat vanha valaisin vanhapiika vanhat jutut vanhat nallet vappu vetoketjut vihreät tomaatit villamekko Villapaita villatakki vintagelakanat virkkaaminen virkkaus vuokot vuorikaunokki wwf:n luontokamerat yellow submarine yrtit

Hei laukkaa ratsu reima …

Noinhan se lastenlaulu keppihevostelussa taisi kuulua joskus kauan, kauan sitten. Laulun sanat muistuvat edelleen mieleen, mutta kuulostavat...