16.7. pihan ruusutilanne ja drinkillä käyvät pölyttäjät

 

Juhannuksen tienoilla

Oli suven aika herkin.
Ja ruusut, ruusut kukki.
Ne etanan tien tukki.
Se pani suunsa suppuun
ja sylki ruusunnuppuun.
Näin painetuksi merkin
se sai kuin saikin oman
vihansa voimattoman.
Se oli tyytyväinen,
se pikku nilviäinen.
On tapa etanoiden,
myös viisastelijoiden.

(Jaakko Haavio)

Etanoita ei näkynyt, joku lauma oli kuitenkin syönyt pensasruusujen lehdet harsoiksi. Kimalaisilla riitti puuhaa, sillä kukkia on valtavasi.

Tuo tunnistamaton pensasruusu on innostunut levittämään juuriversojaan joka puolelle pihaa ja lisäksi kasvamaan pituutta muita kasveja tukena käyttäen. Parimetrinen ruusukaari on käynyt matalaksi, sillä pihasyreenin sekä vaahteran runkoa apuna käyttäen kukat vilkkuvat yli kolmen metrin korkeudessa.

Täällä ovat ilmeisesti viihtyneet muurahaiset

Juhannuslenkillä havaittua.

Pihalla viihtyvät myös kesäkissat.

Sisällä voi katsella vaikka telkkarista mielenkiintoisia eläinohjelmia.
Neiti Itämainen katsoo vain ja ainoastaan eläinohjelmia. Em-jalkapallo ei jaksa kiinnostaa, mutta esimerkiksi lauantai-illan luontodokumentit kyllä. Tai lehmät.

Ruokaa, pihaa ja seitsemänkympin vetoketju

Loppuihan se hellekesä! Hahhah, helle! Onneksi lämmintä riittää vielä syyskuussakin.

Hidasta on ollut tämä blogin päivittely. Koukutuin kesällä nukkemaailmaan ja nukkejen muokkaus onkin sitten täyttänyt vapaa-aikaa mukavasti! Pihahommat on jääneet tyystin kesannolle. Asumme viidakossa, joka olisi ilmeisesti siirtynyt sisälle asti, ellei puinen terassilaudoitus olisi hidastanut viidakon vyöryä. Vielä mahtuu ulos kahvillekin  ilman, että tarvitsee puutarhasaksilla raivata tilaa.

Alkukesällä mummun ja papan haudalta pelastetut ruusut ovat aloittaneet uuden kukinnan. Pituuttakin ovat puskeneet. Vaaleanpunaisissa on ihana tuoksu, muissa ei minkäänlaista. Flammentanzin talvisuojaus mietityttää, pituutta on jo hyvinkin reilut kolme metriä!

Nyt, kun ollut jo vähän viileämpää, on voinut uunia hehkuttaa ilman, että keittiö korvaa saunan.

Vasemmalla yllätyssämpylöitä. Sisällä on joko tuorejuustoa ja paahdettua sipulia tai kokonainen soijanakki. Nam! Tuonkaltaisia nakkisämpylöitä syötiin jo lapsena tavallisella nakilla täytettynä. Nyt, kun lihatuotteet eivät ole maistuneet enää vuosikymmeniin, vaihdoin täytteen sopivan malliseen soijaan (vaikka en muuten ymmärräkään , miksi soija pitää "leipoa" nakin malliseksi!!!)

Oikealla epäperinteinen makaronilaatikko. Kuivat makaronit, härkäpapurouhe ja mausteet vuokaan. Päälle juustoraastetta ja lopuksi nestettä (kermaa ja vettä) vuoka täyteen eli niin paljon kuin olettaa kuivien aineiden imevän nestettä. Uuniin n.45 min.

Puolukkapiirakkaa viime kesän sadosta. Pohjan murotaikina sämpylä- ja ruisjauhoista, päälle osin sulaneet puolukat ja hillosokeria sekä voisula-kaurahiutaleseos. 

Niin, se vetoketju! Pitkästä aikaa polkaisin ompelukoneen käyntiin muussa kuin nukenvaatetarkoituksessa. Tavoitteena oli tietynlainen pusakka/jakku tms. Puuttui vain sopivan värinen vetoketju. Lauantaiaamuna fillari vauhtiin ja kaupungille kangaskauppaan. JOS olisin marssinut tiskille ostamaan vain sen vetoketjun, olisi lompakossa olleet kolikot riittäneet hyvin, mutta... jokaisella myyjällä näytti olevan asiakas, eikä kassalla ketään, joten oli ihan PAKKO lähteä kiertelemään vähän palalaareja!!!

Uusia kankaita oli tullut sitten viime käynnin ja ylitsepursuavat kangaslaatikot suorastaan huusivat apua turvotuksen poistamiseksi. Autoinhan minä! Italialaista ihanan ohutta paitapuuvillaa siniruudullisena ja punaisena (onko tuo nyt fuksia vai pinkki, luonnossa ei ihan noin sinertävä?) sekä ihanaa tomaatinpunaista villakangasta - reilusti, monta metriä. Puuvillat on jo suunniteltu jatkojalostukseen, villakangas odottaa inspiraatiopiikkiä. 

Ostin toki sen vetoketjunkin. Kuvaan sen valmiissa vaatteessa, siis kun saan liiville hihat. Kesken on vielä.

Lopuksi "pakolliset" kissakuvat:

Neiti I hyppää kissoilta kielletyltä ruokapöydältä!

Kissapoika piilossa. Mahtui juuri ja juuri.

Mummukissa mietteliäänä!

ja unessa!

Tv- kissa

Mitä siellä ulkona tapahtuu?

Mukavaa syyskuuta meille kaikille!

Kesä?

Sataa ja tulee, aurinko paistaa ja tuulee, pilvipoutaa ja tuulee. Sellaista kesää siis. Helteitä ei ole vielä näkynyt ja juhannus on justiinsa! Töihin ja takaisin pyöräillessä on saanut kyllä tuntea, mitä on vastatuuli. Jälleen.
Yhtään kahvikupillista ei ole tullut vielä juotua pihalla. Jos näyttää kauniilta, ei kuitenkaan tunnu lämpimältä. Ei houkuta siirtää mukia ulkopöydälle.
Leivoin taannoin kahvipullaksi "vanhaapiikaa" eli löysähköstä pullataikinasta uunivuoassa paistettua leivonnaista.

Vanhapiika

2 dl vettä tai maitoa

25 g tuoretta hiivaa

kananmuna

½ tl suolaa

1 dl sokeria     

4 -5 dl vehnäjauhoja

100 g pehmeää voita tai margariinia

Voitele vuoka. Liuota hiiva käden lämpöiseen nesteeseen. Lisää kananmuna, sokeri ja suola. Vatkaa joukkoon jauhot. Lisää näin syntyneeseen löysään pullataikinaan rasva. Kaada voideltuun vuokaan kohottamatta. Anna kohota vuoassa lähes kaksinkertaiseksi. Ripottele päälle raesokeria.  Paista uunissa 225ᵒC kypsäksi.

Yksi tuli syötyä tuoreeltaan mutta toisen pakastin. Eipä se sitten pakasteesta sulatettuna enää maistunutkaan. Meillä muutenkin tuo kahvileipä muistuttaa enemmän reissumiestä juustopäällisellä.

Paistoin sitten pullantähteet "sotilasukoiksi". Tämän nimen lasteni silloin pieni serkkupoika antoi vuosia sitten köyhille ritareille, kun pääsi varsinainen nimi unohtumaan.

Ei kovin kauniita mutta syötävän hyviä vadelmahillon kanssa.

Pihalla olisi hommia. Niittysuolaheinä yrittää vallata puoli pihaa. Perkaamista riittää. Uutta ei ole tullut istutettua kesäkukkaruukkuja lukuunottamatta. Chilin taimet eivät ole kahteen viikkoon juuri kasvaneet, rucola venyy pituutta hyvin hitaasti. Palelevat selvästi. 

Ovat onneksi vähän kasvaneet tämän kuvan jälkeen

Isovanhempien (ja isoisovanhempien) haudoilta pelastettiin seurakunnan puutarhatyöntekijöiden irroittamat ja kesäkukkien tieltä kivien taakse heittämät äiteinpäiväruusut. Viime hetkellä. Rutikuivat kasvit uivat vesiämpärissä vuorokauden ja muuttivat sitten pihalle kukkimaan. Toivottavasti myös vieressä kasvava "isosisko" jaksaa kukkia tänä kesänä yhtä kauniisti kuin vuosi sitten.

Koska ulkonaolo ei oikein miellytä, sisällä voi vaikka lukea 

hyvin mielenkiintoista lelulehteä. Tämä löytyi Kodin Terran lehtihyllystä. Kylläpä viisastuin omaan lapsuuteenikin liittyvistä Brion, Mickin leluista, Lundbyn nukkekodeista ja Barbeista. Samalla tuli kerrattua hyvin harvoin tarvittua ja unohduksiin vaipunutta ruotsinkieltä!

Ja tietenkin aina voi ommella vaikka yhdessä kaverin kanssa.

Lopulta oli jo aika ahdasta!

Onhan niitä kylmiä ja sateisia kesiä ollut ennenkin. Vuonna 1987 muistaakseni heinäkuinen naistenviikko oli ainoa poutajakso.  Mistä sen muistan? Asuimme ensimmäistä kesää omakotitalossa ja olin odottanut sitä omaa pihaa. Sen laitto siirtyi silloin siis vuodella. Omat lapset olivat pieniä viettäen kesää kurahousuissaan. 

Toivotaan nykysukupolven lasten saavan pian vähän hellettäkin!

Hyvää juhannusta!

Näin loman alkajaisiksi...

... kävin siskon kanssa Fidan kirpparilla viemässä hänen "ylijäämävarastoaan". Saako muuten kirpparilla käydä ostamatta mitään? En ollut ihan varma, joten lunastin maailman ihanimman hellehatun, ruudullisen lakanan tiettyä ompelutyötä varten sekä ompelemiini vaatteisiin sopivan nuken. Yleensähän kai ostetaan ensin nukke, jolle sitten tehdään vaatteet, mutta kai sen voi toisin päinkin tehdä?

Tässä hän on kylvetettynä (oli aivan järkyttävän likainen!!) sekä takkutukka pestynä ja selvitettynä sekä iloisesti rullattuna. Nuken niskassa on leima "drei m. puppe". Siellä on myös toimimaton äänilaite. Vartalo ja jalat ovat muovia, pää ja kädet vinyylin tapaista joustavaa tavaraa. Kovin paljon en tästä saksalaisneidistä löytänyt tietoa, mutta jos  joku osaa kertoa, olen pelkkänä hymyilevänä korvana! Nukke muuten hymyilee vienosti ja suusta loistaa rivi valkoisia hampaita. Juuri siksi häneen ihastuinkin.





... keksin toimintateeman lainalapsille. Tämä otus syntyi telkkaria katsellessa perjantai-iltana.

Saanko esitellä: Vattumato ("en tiedä mitään sievempää, kuin vattumadon talo..." runoili Marjatta Kurenniemi aikoinaan). Matoparka on vielä vähän kalpea, mutta saa varmasti väriä pintaan kesän aikana.



... pyöräilin syntymäkotikunnan hautausmaalle. Matkalla kuuntelin käen kukuntaa useammankin kerran, neuvoin yhdelle naiselle reitin muistolehtoon ja paluumatkalla autoilijalle tien ko. kirkolle. Miten liekin eksynyt varsin oudolle suunnalle? Kaikilla ei taida olla vielä navigaattoreita (kuten ei minullakaan). Perinnemaiseman hoitajatkin olivat paikalla, mutta taisi olla tauko menossa.

Ovat ne kyyttöjä! Samaa maisemaa hoitamaan on palkattu myös lampaita, mutta niitä en nähnyt. 

Mikä muumio istuu pyärrän kyydissä?

Seurakunta oli istuttanut kesäkukat. Mummun ja papan hautakiven viereen oli viskattu surullisina retkottamaan maasta kaivetut äitienpäiväruusut ilman ruukkuja. Ruusut olivat täynnä nuppuja, joten pitihän ne yrittää pelastaa. Harmi vain, että olin liikkeellä lähes paljain käsin ja kotiin matkaa parikymmentä kilometriä. Mitä tehdä, mistä apu? Roskalaatikosta tietysti!

Muumiona matkusti siis kaksi ruusun roikaletta hautausmaan roskiksesta kaivetuissa muovipussissa ja -ruukussa. Kietaisin vielä takin ympärille, kun pelkäsin kukkien lakoavan tielle. Onneksi oli sen verran jo ilma lämmennyt, että tarkeni paitasillaan polkea. Nyt ruusut ovat juomassa, kohta ruusut ovat mullassa. Ehkäpä ne vielä myöhemmin jaksavat ilahduttaa kukinnallaan.

Ja nyt minä jatkan nukkekoti- eikun toukkakotiprojektia "Vattumadon talo"!

Kivaa viikkoa! Onneksi ei sada. Vielä. Mutta tuulee. Luulen, että kohta sataa.