lauantai 27. huhtikuuta 2019

Kevät tuli, lumi suli. Ja millä vauhdilla!

Aikaisemman postauksen kuvissa eleltiin vielä melkein talvisissa maisemissa, tällä viikolla puut ovat hiirenkorvilla ja nurmikot vihertää. Lämmintäkin on riittänyt, välillä  parin kymmenen plusasteen tienoilla. Järvestä hävisi loputkin jäät varsin nopeasti. Aina tämä kevät yllättää, tavalla tai toisella!






Rupikonna taisi olla vielä vähän kohmeessa, kun antoi kuvata!




Sahalaitapaitainen (luikero kuvan keskellä) kaveri ei ollut kohmeessa. Livahti liukkaasti metsätien yli takaisin luonnon helmaan. En muista, milloin olisin kohdannut elävän kyyn edellisen kerran.


Kissapoika 



on toipunut hyvin hammasoperaatiostaan.







Neitikissaa kiinnostaa luonto myös ipadin kautta seurattuna. Toinen vaihtoehto on ikkunasta vilkuilu. Kävelylenkille ei tätä neitiä saa kuin kantamalla!


Vähän on tullut askarreltuakin. 


Pienen sukulaispojan nallen/nukenvaunut, joiden päällinen oli jo parhaat päivänsä nähnyt. Kulunut reikäiseksi ja varsin likaiseksi.


Uudet päälliset ovat kirkkaan siniset!


Hän, 1990-luvun Barbie Cool Blue, sai kengät. Kaikkeen se mapin päällismuovi taipuukin! Ja "silkkinauhat". Jospa joskus saisin hänelle ne aidot ja oikeat vaalean vihreät kengät. Käyttäköön siihen asti näitä.

Kovin vähän on mitään syntynyt käytettävissä olleeseen aikaan nähden. Takana on muutaman viikon "pakkoloma" kotona. Syynä varsin kiusalliseksi ja hyvin paljon toimintakykyä rajoittavaksi äitynyt hermopinne selässä aiheuttaen lievästi ilmaistuna erittäin kivuliaan hermosäryn toiseen jalkaan, lonkasta varpaaseen saakka. Kohtuullinen liikkuminen ok, paikallaan istuminen myrkkyä! Enpä toivo tällaista kenellekään ja itsekin haluaisin kernaasti tästä tilanteesta jo eroon. Magneettikuvaus tulossa, ehkä jotakin selviää ja jonkinlainen apukin löytyisi! GRRRR! 


Keitin perunoita!


Ne ovat tuossa vasemmassa reunassa. 
Ei erityisen herkullisen näköisiä eikä
myöskään makuisia. Kaikkea pitää
kokeilla, mitä kohdalle sattuu,😝 näköjään!






lauantai 6. huhtikuuta 2019

”Pikaista paranemista komealle pojalle!”


 Otsikko kopioitu eläinlääkärin tekemästä kotiutusohjeesta. Komea poika menetti yläkulmahampaansa parodontiitin vuoksi. Sinnikkäästä hoidosta huolimatta tähän päädyttiin. Onneksi ruoka tulee kuppiin, eikä sitä tarvitse itse metsästää ja raadella suupaloiksi.

Ja on se kevät tullut. Ekat leskenlehdet havaittu! 


tiistai 2. huhtikuuta 2019

On siis kevät...

... kuljen lähijärven rantaa.... ( Tavaramarkkinoiden laulusta poiketen kukaan ei tarjonnut salmiakkia)

Vielä ei veneellä vesille pääse!
Rannassa sulaa!





















Talvilomalla, näin kevään kynnyksellä, lähdin aamulenkille lähimetsään. Talven mittaan tallatut pikkupolut olivat siinä kunnossa, että nastakenkiä oli kiittäminen! Metsä muilta osin oli paikoin jo lumeton. Yhdessä itäänpäin viettävässä rinteessä olisi pulkalle ollut vielä käyttöä. Rakeista, mutta puhdasta lunta ihan tuhti kerros. Vaan ei ollut sitä pulkkaa mukana.



Koska yöllä oli ollut vielä pakkasta, lumen pinta oli mukavasti jäässä kaikkialla, missä sitä oli paksumpi kerros jäljellä.
Lapsuusmuistoja verestäen kokeilin kantaako hanki? Ja kyllähän se kantoi. Lapsena tuli potkukelkkailtua kovalla hangen pinnalla, nyt tyydyin kävelemään. Päivisin on ollut jo useampi lämpöaste, joten jäniksen jäljet olivat painuneet paikoin hyvinkin syvään. Kuinkahan paljon oma kenkä uppoasi iltapäivällä?
Uskomattoman rauhallista oli taapertaa metsässä ja rannoilla. Ainoat elävät olennot, jotka näin, olivat pari oravaa, tikka, muutama korppi ja hanhiparvi. Peipot ja tiaiset sirkuttivat kilpaa. Kuuloaisti viestitti vahvasti keväästä, näön varaisesti tunnelma oli paikoin hyvinkin talvinen.




Riisuin myös kissalta osan talviturkkia. Tämä lähti nopealla harjauksella kollipojasta, neiti itämaisen turkista ei juuri mitään irtoakaan. Onnelliset katit ovat pari kertaa päässeet auringon lämpöön jo terassille asti. Useimmiten lempipaikka löytyy lämpimältä ikkunalaudalta. 




Sisko tarjosi sitten puhelimen välityksellä salmiakkiakin. Katseltavaksi!




Tunnisteet

1:12 joulukuusi 20-luvun singer 70-luku aika amaryllis amppelimansikka Ari-nuket Ari-nukke askartelu auringonkukat auringonpaiste baletti Barbie Barbie -nukke Barbien kustomointi Barbien vaatteet blogi chilien kasvatus cookie drei m. puppe eläinlääkäri Eläke elämää pienoiskoossa-nukkekotinayttely ensilumi esiopetus fasaanit Flammentanz flunssa gabaldon hammassärky hapanjuuri harmi hattu heijastinlanka hellekesä hiihto hiihtäminen hiilipiirrokset historia Huiske huiske- esiopetusmateriaali huiskehemmot huonekalujen kokoaminen huonekalujen pintakäsittely huonekalurumba huonot valokuvat huopalapikkaat hämeen sanomat Hämeenlinnan kaupunkiuutiset iltatorimyynti isoäidinneliöt itsenäisyyspäivä itämainen lyhytkarva Janakkala Jolina Jolina-nukke joulu joulukalenteri joulutortut joutsen juhannus juhlamekot järvi järvi jäässä jää jäätyneet sukset jäätynyt järvenselkä kahvi kakku kalenteri kangaskauppa kankaanpalat kankaat kansainvälinen nallepäivä kansainvälinen nallepäivä 27.10. karvatukos kasvispihvit kasvivärjätty lanka Ken kengät Kepparit keppiheppa keppihevoset keskeneräiset käsityöt kesä kesäkurpitsa kesämekot kesäpojat kesäsää kesäteatteri kesäviili kevät kevätpäivä kevätpäiväntasaus keväänmerkit kierrätyskoristeet kilometrikisa kimalaiset kirjahylly kirjat Kirppari kirppis kirpputori kirpputorilöydöt kissa kissan hampaat kissan harjaus kissan korvatulehdus kissan kuljetuslaatikon päällinen kissan lelut kissan raapimat kissan ruokahalu kissan suolitukos kissanpennut kissanpentu kissanruoka kissanäyttely kissariiviö kissat kissat ulkoilevat kissojen aiheuttama tuho kissojen leikit kolarointi komeron siivous komerot kompurointi koti kotimyynti kukat Kurhn -nukke kurjet kurki kustomointi kuusenkerkkäjuoma kuusenkerkkäsiirappi kuusenkerkät kuusi kyy kyyttö kyytöt käsintehdyt nallet käsinuket käsityö käsityöt köynnösruusu ladulla kävely lampaat lampunvarjostin lapaset lehmä lehtokotilot leikkaus leikkikalut leikkileivonnaiset leipominen leipä leivonta lelumarkkinat lelut leskenlehti linnut Lucia luistelu lukeminen lumi lumi.luonto lumikengät lumisade luonto lyijykynäpiirros maalaaminen maisema mansikat mansikka marraskuu mekko metsä metsäreti mineily minikangaspuut minikokoiset kalusteet moussekakku muinaislinna mummun Barbie-leikit muotinukke muoviastiat museorollsroyce mustikat muuttolinnut Määkynmäki nalle nallen ompelu nallet nappeja neulakinnas neule nuken hatut nuken kengät nuken muokkaus nukenvaatteet nuket nukke nukkejen kustomointi nukkekodin kalusteet nukkekodin matot nukkekodit nukkekoti ompelu ompelukone orava Outlander oviremppa pakkanen paperimassa pappa pehmolelut perhosbaari Pesukatu piha pihakukat pihalinnut pihatyöt pihavalot pioni pionit pipo prinsessamekot pulloposti punatulkut puutarha pyhä birma pyöräily pääsiäinen rakentaminen remontti Remonttikevät remppa reppu retki Retro leksaker retroradio ruisleipä rullaluistimet ruoka rupikonna ruusu ruusut sairastaminen sammal sieni siilit siivoaminen siivoskelu Simba-nukke soppa sormikkaat st.petersburg festival ballet sukat suklaa Suomi 100 suutari syksy syksyn paluu säilöntä sää taikinajuuri takki takuu talvi talvinen metsä talvipäivänseisaus tapetointi telkkari terassi terassin verho tete the joulukalenteri Tiirinkosken tehdas tikli tomaatit tonttu tonttulakki tunnustus tuolien verhoilu tuolinpäälliset tupperware tuuli tuunatut nuket työtapaturma ulkoilu Unescon maailmanperintölista uusi kissa uusi vuosi uusi vuosi 2014 vakuutuskorvaus valokuvat vanha valaisin vanhapiika vanhat jutut vanhat nallet vappu vetoketjut vihreät tomaatit villamekko Villapaita villatakki vintagelakanat virkkaaminen virkkaus vuokot vuorikaunokki wwf:n luontokamerat yellow submarine yrtit

Hei laukkaa ratsu reima …

Noinhan se lastenlaulu keppihevostelussa taisi kuulua joskus kauan, kauan sitten. Laulun sanat muistuvat edelleen mieleen, mutta kuulostavat...