Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. huhtikuuta 2019

Kevät tuli, lumi suli. Ja millä vauhdilla!

Aikaisemman postauksen kuvissa eleltiin vielä melkein talvisissa maisemissa, tällä viikolla puut ovat hiirenkorvilla ja nurmikot vihertää. Lämmintäkin on riittänyt, välillä  parin kymmenen plusasteen tienoilla. Järvestä hävisi loputkin jäät varsin nopeasti. Aina tämä kevät yllättää, tavalla tai toisella!






Rupikonna taisi olla vielä vähän kohmeessa, kun antoi kuvata!




Sahalaitapaitainen (luikero kuvan keskellä) kaveri ei ollut kohmeessa. Livahti liukkaasti metsätien yli takaisin luonnon helmaan. En muista, milloin olisin kohdannut elävän kyyn edellisen kerran.


Kissapoika 



on toipunut hyvin hammasoperaatiostaan.







Neitikissaa kiinnostaa luonto myös ipadin kautta seurattuna. Toinen vaihtoehto on ikkunasta vilkuilu. Kävelylenkille ei tätä neitiä saa kuin kantamalla!


Vähän on tullut askarreltuakin. 


Pienen sukulaispojan nallen/nukenvaunut, joiden päällinen oli jo parhaat päivänsä nähnyt. Kulunut reikäiseksi ja varsin likaiseksi.


Uudet päälliset ovat kirkkaan siniset!


Hän, 1990-luvun Barbie Cool Blue, sai kengät. Kaikkeen se mapin päällismuovi taipuukin! Ja "silkkinauhat". Jospa joskus saisin hänelle ne aidot ja oikeat vaalean vihreät kengät. Käyttäköön siihen asti näitä.

Kovin vähän on mitään syntynyt käytettävissä olleeseen aikaan nähden. Takana on muutaman viikon "pakkoloma" kotona. Syynä varsin kiusalliseksi ja hyvin paljon toimintakykyä rajoittavaksi äitynyt hermopinne selässä aiheuttaen lievästi ilmaistuna erittäin kivuliaan hermosäryn toiseen jalkaan, lonkasta varpaaseen saakka. Kohtuullinen liikkuminen ok, paikallaan istuminen myrkkyä! Enpä toivo tällaista kenellekään ja itsekin haluaisin kernaasti tästä tilanteesta jo eroon. Magneettikuvaus tulossa, ehkä jotakin selviää ja jonkinlainen apukin löytyisi! GRRRR! 


Keitin perunoita!


Ne ovat tuossa vasemmassa reunassa. 
Ei erityisen herkullisen näköisiä eikä
myöskään makuisia. Kaikkea pitää
kokeilla, mitä kohdalle sattuu,😝 näköjään!






lauantai 6. huhtikuuta 2019

”Pikaista paranemista komealle pojalle!”


 Otsikko kopioitu eläinlääkärin tekemästä kotiutusohjeesta. Komea poika menetti yläkulmahampaansa parodontiitin vuoksi. Sinnikkäästä hoidosta huolimatta tähän päädyttiin. Onneksi ruoka tulee kuppiin, eikä sitä tarvitse itse metsästää ja raadella suupaloiksi.

Ja on se kevät tullut. Ekat leskenlehdet havaittu! 


lauantai 10. kesäkuuta 2017

Kesäkissoja ja piraatteja


Neiti itämaisen kanssa seurasimme viirupöllön poikasten kasvua ja pöntöstä poistumista touko-kesäkuussa. Neiti on varsinainen eläinohjelmien suurkuluttaja! No, pöllönpoikasen poistuminen jäi meiltä kummaltakin näkemättä. Poikanen piipitteli pöntössä ja yhtäkkiä oli huomaamattamme ulkona! Opimmehan kuitenkin hyvin paljon pöllöelämästä yle.fi luontosivuja seuraamalla. WWF:n norppalive miellytti myös meitä kovin!


Lemmikkien keskellä oma lemmikkimme. 

Kissat ovat nauttineet kesän muutamista lämpimistä ja aurinkoisista päivistä. 
Myös siili on vieraillut ahkerasti pihallamme. Tänään kuulin naapurilta, että heidän pihallaan oli nähty myöskin siilin poikasia!

Elokuvissakin ehdin piipahtaa, ilman kissoja ja siilejä. Seurana oli poikani. 


Vähän tämän näköinen "ukkeli" siellä seikkaili. 
Tämä oli aikaisemmin vähän eri näköinen. 


Tässä vaiheessa vaaleat hiukset jo poistettu.


Näitä tulikin tuplat. Tämä lähtee mahdollisesti uuteen kotiin jo alkavalla viikolla.  Ja tosiaan tämän kapteeni Jack Sparrowin pää on entinen 


Outlanderin Jamie, joka sai uuden pään ja samalla paremmin sopivat kasvot ja hiukset. Esittelen hänet myöhemmin. Team Outlandet asuu tällä hetkellä kenkälaatikossa. Taitavat lomailla, kuten minäkin alkavan viikon.  

Hyvää alkanutta kesää!







lauantai 11. maaliskuuta 2017

Kevättä?

Tänä vuonna talvi jäi melkein tulematta. Muutamia pakkasjaksoja ja erittäin vähän lunta. Sekin vähä suli vedeksi jäätyen superliukkaaksi seuraavan pakkasen aikaan. Järveen jäätyi paksu kansi, joten vetten päällä liikkuminen onnistui sujuvasti. Retkiluistimet jätin kotiin. Potkukelkkaa käytin muutaman kerran. Ja nastapohjakenkiä.


Luistelu-ura kiilteli auringonpaisteessa.


Hiihtäjille lunta oli pari senttiä.


Rannalla jo kevään henki.



Kevättä kukkamaljakossakin. Kissat jättivät rauhaan sekä tulppaanit että koivun oksat.


Aurinkoläikistä kilpaillaan niin, että välillä menee painiksi. 


Voittajan on helppo hymyillä ja


hävinnyt voi luikkia koppaansa!






Viime viikolla iski yhtäkkiä pullan nälkä! En muista, milloin olisin pullataikinan letittänyt. Vähän vinksalleen meni tämäkin. Maku oli kohdallaan ja pullantuska helpotti! Samoilla uuninlämpimillä paistui pari leipää reikineen. 

Perjantaina oli vapaapäivä ja tarkoitus oli siivota. Keksin parempaa tekemistä. 


Kartutin vähän sukulaislasten nukenvaatevarastoa. 

Tänään sitten siivosin. Ulkoilutin ja harjasin myös kaikki hyllyn päällä asuvat nallet kavereineen. Aika pölypesiä olivatkin. 


Tässä joukkueesta noin neljäsosa.


Hyvää kevättä toivottelee myös "pääkokeilu"


uunista tulleena


ja vähän tuunattuna. 


 Alunperin oli tarkoitus tehdä roskikseen joutuneelle, päänsä halkaisseelle Väinämöiselle sijainen. Tuli kuitenkin jotakin muuta. Ehkä se Väiskikin ilmestyy ennen seuraavaa Kalevalanpäivää.


P.S. Joutsenet jo töräyttelivät aamulla ohilennollaan.






maanantai 23. tammikuuta 2017

Nukkeilua


Joulun aikaan tuli telkkarista baletti Joutsenlampi, moneen kertaan "livenä" nähty. Yhä se jaksaa ihastuttaa...32 fouettes!!!
Odetten olen muokannut jo aikaa sitten ja nukke on nykyään siskon omaisuutta. Nyt Odette sai vihdoin rinnalleen prinssinsä.
  Kiitos siskolle oheisista valokuvista!


Näin baletin loppuratkaisu muuttui :). Siskon hoivissa he elävät onnellisina elämänsä loppuun saakka!





Prinssille maalasin uudet silmät, siistin vähän hiuksia ja ompelin vaatetuksen.



Rautakautinen rouva
Jalkineet ja päähine vielä puuttuvat. Idea lähti olan "kupusoljista", eli jostain vaatekaupan jäänöskopasta löydetystä rannerenkaasta, jonka purin pieniä solkia muistuttaviksi  osiksi. Spiraalit ranteissa ovat entiset paperiliittimet, klemmarit. Löytyi sopivan väriset :)


Tässä "rautarouvan" lähtötilanne. Tukka pois ja uutta tilalle teollisuussaumurilangasta. Sitten puhdistin meikit ja maalasin uudet, meikittömät kasvot. 
Korut oli poistanut jo alussa ja lohjenneen kaulan liimannut kuntoon. 


Vielä olisi muutama "raato" odottamassa inspiraatiota ja muokkausta . Keitä he lopulta ovat?



Leipä

spelttirouhetta, härkäpapujauhoa, sämpyläjauhoa, vettä, hiivaa, suolaa...Sekoitetaan löysähkö taikina ja kaadetaan voideltuun leipävuokaan. Päälle juustokuutioita, emmentalia ja cheddaria sekä unikonsiemeniä. Ei hassumpaa! Syöty jo!

Härkäpapujauho on ollut mielenkiintoinen proteiinituttavuus. Se maistuu hiukan esim. kakkutaikinassa, mutta ei enää paistetussa leivonnaisessa. Kokeiltu leivän ja sämpylöiden lisäksi siis ainakin mutakakkuun, piimäkakkuun, siemenleipään, pannukakkuun. 



Leipuriapulainen (ei mikrokuivattu).






maanantai 13. kesäkuuta 2016

Muistoissamme "mummukissa"



Olit perheemme ensimmäinen lajiasi, maailman kaunein ja viisain kissa

Toukokuu 1999 - 13.2016

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Lomaviikolla




Talven toinen lomaviikko takana. Lomien välissä olin vain viikon töissä. Nyt en onneksi viettänyt lomaviikkoa flunssassa. Joku eläkeläinen kertoi aikoinaan, että kun on yksi tapahtuma päivässä, tuntuu kuin olisi ohjelmaa koko päiväksi! Näin se meni lomallakin.

Maanantaina tapaaminen fysioterapeutin kanssa. Lisää jumppaohjeita olkapäälle... Parempaan suuntaan ollaan menossa.

Tiistaina passikuvaan ja sitten passihakemuksen rustailua. Olipa mukava kuvaaja ja kuvakin näytti ihan tunnistettavalta! Aurinkoinen päivä!

Keskiviikkona mummukissan lääkäri. Hampaan poiston jälkeinen kontrolli. Mummu kunnossa. Suuta pitäisi huuhdella pari kertaa päivässä (helpommin sanottu kuin tehty). Aurinko paistoi silloinkin.

Torstaina siskon kanssa kuorma kevätsiivottua tavaraa hyväntekeväisyyskirpparille (kaikkea ei ehditty myydä omalla kahden viikon kirpparipöydällä ja lisääkin vielä löytyi ja löytyy). Käväistiin vielä etelässäkin - Riihimäessä hakemassa Biltemalta askarteluun tikkuja. Samalla poikettiin hampurilaisella - taas. Edellisestä on aikaa vasta seitsemisen vuotta. Ei ihan heti tee mieli uudestaan. Kissoille ostin purkin krillejä karkeiksi ja kyllä meillä nyt osataan kerjätä!

Perjantai meni sitten askarrellessa. Tein kirjoituspöydän. Korkeus n. 6,5 cm.

Lauantaina talkkarivuorolla liputuspäivä pitkästä aikaa. Sain taas lipun kiepautettua tangon ympäri. Että mä osaan. Aamulla ei voinut edes tuulta syyttää, illalla sen sijaan saikin pidellä kunnolla kiinni, ettei siniristi lähtenyt naapuritontille.

Kirjoituspöytä pohjamaalattuna


Ja valmiina heloineen. 

Huonekaluvarasto kirjahyllyssä



Kissavarasto laudeliinakorissa

Kuka mainitsi krillit? Tänne, kiitos!



Mummu rentoutuu




Poika ja luvallinen nakerrettava. Poikahan nakerteli laukun sangat iloisesti reikiä täyteen, joten irroitin ne ja naulasin kiipeilypuuhun Ei sitten kiinnostanut kuin hetken. Kuka sitä nyt luvallisia kassinkahvoja pureksisi?


Winter Pleasure maistuu vielä kevään korvallakin - vaikka lumipyryä katsellessa. Hyvää teetä. Arvoin vähän aikaa  hyllyn edessä otanko tätä vai Downton Abbey- nimistä.

(Kuva kaapattu Anttilan sivulta)
(kuva kaapattu adlibrisin sivulta)


Lainattuani kirjastosta ja luettuani nämä tässä muutaman viime viikon aikana, oletan DA:n riittävän tällä erää  ;)

Tunnisteet

1:12 joulukuusi 20-luvun singer 70-luku aika amaryllis amppelimansikka Ari-nuket Ari-nukke askartelu auringonkukat auringonpaiste baletti Barbie Barbie -nukke Barbien kustomointi Barbien vaatteet blogi chilien kasvatus cookie drei m. puppe eläinlääkäri Eläke elämää pienoiskoossa-nukkekotinayttely ensilumi esiopetus fasaanit Flammentanz flunssa gabaldon hammassärky hapanjuuri harmi hattu heijastinlanka hellekesä hiihto hiihtäminen hiilipiirrokset historia Huiske huiske- esiopetusmateriaali huiskehemmot huonekalujen kokoaminen huonekalujen pintakäsittely huonekalurumba huonot valokuvat huopalapikkaat hämeen sanomat Hämeenlinnan kaupunkiuutiset iltatorimyynti isoäidinneliöt itsenäisyyspäivä itämainen lyhytkarva Janakkala Jolina Jolina-nukke joulu joulukalenteri joulukuu joulutortut joutsen juhannus juhlamekot järvi järvi jäässä jää jäätyneet sukset jäätynyt järvenselkä kahvi kakku kalenteri kangaskauppa kankaanpalat kankaat kansainvälinen nallepäivä kansainvälinen nallepäivä 27.10. karvatukos kasvispihvit kasvivärjätty lanka Ken kengät Kepparit keppiheppa keppihevoset keskeneräiset käsityöt kesä kesäkurpitsa kesämekot kesäpojat kesäsää kesäteatteri kesäviili kevät kevätpäivä kevätpäiväntasaus keväänmerkit kierrätyskoristeet kilometrikisa kimalaiset kirjahylly kirjat Kirppari kirppis kirpputori kirpputorilöydöt kissa kissan hampaat kissan harjaus kissan korvatulehdus kissan kuljetuslaatikon päällinen kissan lelut kissan raapimat kissan ruokahalu kissan suolitukos kissanpennut kissanpentu kissanruoka kissanäyttely kissariiviö kissat kissat ulkoilevat kissojen aiheuttama tuho kissojen leikit kolarointi komeron siivous komerot kompurointi koti kotimyynti kukat Kurhn -nukke kurjet kurki kustomointi kuusenkerkkäjuoma kuusenkerkkäsiirappi kuusenkerkät kuusi kyy kyyttö kyytöt käsintehdyt nallet käsinuket käsityö käsityöt köynnösruusu ladulla kävely lampaat lampunvarjostin lapaset lehmä lehtokotilot leikkaus leikkikalut leikkileivonnaiset leipominen leipä leivonta lelumarkkinat lelut leskenlehti linnut Lucia luistelu lukeminen Lukuhaaste lumi lumi.luonto lumikengät lumisade luonto lyijykynäpiirros maalaaminen maisema mansikat mansikka marraskuu Matinvuoren laavu mekko metsä metsäreti mineily minikangaspuut minikokoiset kalusteet moussekakku muinaislinna mummun Barbie-leikit muotinukke muoviastiat museorollsroyce mustikat muuttolinnut Määkynmäki nalle nallen ompelu nallet nappeja neulakinnas neule nuken hatut nuken kengät nuken muokkaus nukenvaatteet nuket nukke nukkejen kustomointi nukkekodin kalusteet nukkekodin matot nukkekodit nukkekoti ompelu Ompelu nahkatyö ompelukone orava Outlander oviremppa Pakastin pakkanen paperimassa pappa pehmolelut perhosbaari Pesukatu piha pihakukat pihalinnut pihatyöt pihavalot pioni pionit pipo prinsessamekot pulloposti punatulkut puutarha pyhä birma pyöräily pääsiäinen rakentaminen remontti Remonttikevät remppa reppu retki Retro leksaker retroradio ruisleipä rullaluistimet ruoka rupikonna ruusu ruusut sairastaminen sammal sieni siilit siivoaminen siivoskelu Simba-nukke soppa sormikkaat st.petersburg festival ballet sukat suklaa Suomi 100 suutari syksy syksyn paluu säilöntä sää taikinajuuri takki takuu talvi talvinen metsä talvipäivänseisaus tapetointi telkkari terassi terassin verho tete the joulukalenteri Tiirinkosken tehdas tikli tomaatit tonttu tonttulakki tunnustus tuolien verhoilu tuolinpäälliset tupperware tuuli tuunatut nuket työtapaturma ulkoilu Unescon maailmanperintölista uusi kissa uusi vuosi uusi vuosi 2014 vakuutuskorvaus valokuvat vanha valaisin vanhapiika vanhat jutut vanhat nallet vappu vetoketjut vihreät tomaatit villamekko Villapaita villatakki vintagelakanat virkkaaminen virkkaus vuokot vuorikaunokki wwf:n luontokamerat yellow submarine yrtit

Ompeluhommia pitkin syksyä ja kokemus koronaviruksesta

  Uudelleen tuunattu kirpparilta ostettu vanha salkku! Tummempi on tehty salkun pintanahasta ja vaaleampi sisätilan jakaneesta ”väliseinästä...