Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirpputori. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirpputori. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Lomaviikolla




Talven toinen lomaviikko takana. Lomien välissä olin vain viikon töissä. Nyt en onneksi viettänyt lomaviikkoa flunssassa. Joku eläkeläinen kertoi aikoinaan, että kun on yksi tapahtuma päivässä, tuntuu kuin olisi ohjelmaa koko päiväksi! Näin se meni lomallakin.

Maanantaina tapaaminen fysioterapeutin kanssa. Lisää jumppaohjeita olkapäälle... Parempaan suuntaan ollaan menossa.

Tiistaina passikuvaan ja sitten passihakemuksen rustailua. Olipa mukava kuvaaja ja kuvakin näytti ihan tunnistettavalta! Aurinkoinen päivä!

Keskiviikkona mummukissan lääkäri. Hampaan poiston jälkeinen kontrolli. Mummu kunnossa. Suuta pitäisi huuhdella pari kertaa päivässä (helpommin sanottu kuin tehty). Aurinko paistoi silloinkin.

Torstaina siskon kanssa kuorma kevätsiivottua tavaraa hyväntekeväisyyskirpparille (kaikkea ei ehditty myydä omalla kahden viikon kirpparipöydällä ja lisääkin vielä löytyi ja löytyy). Käväistiin vielä etelässäkin - Riihimäessä hakemassa Biltemalta askarteluun tikkuja. Samalla poikettiin hampurilaisella - taas. Edellisestä on aikaa vasta seitsemisen vuotta. Ei ihan heti tee mieli uudestaan. Kissoille ostin purkin krillejä karkeiksi ja kyllä meillä nyt osataan kerjätä!

Perjantai meni sitten askarrellessa. Tein kirjoituspöydän. Korkeus n. 6,5 cm.

Lauantaina talkkarivuorolla liputuspäivä pitkästä aikaa. Sain taas lipun kiepautettua tangon ympäri. Että mä osaan. Aamulla ei voinut edes tuulta syyttää, illalla sen sijaan saikin pidellä kunnolla kiinni, ettei siniristi lähtenyt naapuritontille.

Kirjoituspöytä pohjamaalattuna


Ja valmiina heloineen. 

Huonekaluvarasto kirjahyllyssä



Kissavarasto laudeliinakorissa

Kuka mainitsi krillit? Tänne, kiitos!



Mummu rentoutuu




Poika ja luvallinen nakerrettava. Poikahan nakerteli laukun sangat iloisesti reikiä täyteen, joten irroitin ne ja naulasin kiipeilypuuhun Ei sitten kiinnostanut kuin hetken. Kuka sitä nyt luvallisia kassinkahvoja pureksisi?


Winter Pleasure maistuu vielä kevään korvallakin - vaikka lumipyryä katsellessa. Hyvää teetä. Arvoin vähän aikaa  hyllyn edessä otanko tätä vai Downton Abbey- nimistä.

(Kuva kaapattu Anttilan sivulta)
(kuva kaapattu adlibrisin sivulta)


Lainattuani kirjastosta ja luettuani nämä tässä muutaman viime viikon aikana, oletan DA:n riittävän tällä erää  ;)

perjantai 18. syyskuuta 2015

Vesi valuu taivaalta - ja nenästä

Syysflunssa jysähti päälle. Ensin kurkku kipuili ja sitten alkoi nenä vuotaa. Vähän nousi lämpökin eilisen työpäivän aikana ja olo oli epämiellyttävä kaikinpuolin. Onneksi oli työvuorolistassa tavallista lyhyempi työpäivä.
Illalla sitten alkoi paleltaa. Vähitellen yhä enemmän, kunnes hampaat kalisivat oikein kunnolla. Otin sohvalla torkut villaisen torkkupeiton ja untuvatäkin alla varustautuneena villasukilla ja paksulla neulepaidalla. En siinä vaiheessa tullut mitanneeksi lämpötilaani. Liekö ollut kuumetta vai kylmettä. Jotain epätavallista kuitenkin. Näpyttelen täältä peiton uumenista tällä kertaa   h i t a a s t  i kuunnellen samalla ukkosen jyrinää ja kaatosateen kohinaa.

Nukkekuumekaan ei ole hellittänyt. Edellisillä viikoilla ja viikonloppuinakin kiertelin muutamia kirppareita mahdollisten löytöjen toivossa. Löysin  (vaan en ostanut, ja se harmittaa vähän vieläkin) mielenkiintoisen tuttavuuden Zapfin Jolina-nuken. Alla olevan näköinen nivelletty nukke muutamalla eurolla.

Kuvat kaapattu netistä


Pyörittelin sitä aikani ja päätin, etten tarvitse. Seuraavalla viikolla sitten keksin nukelle käyttötarkoituksen. Paluu kirpparille, jossa pöydän vuokraaja oli jo  vaihtunut ja nukke poissa. 

Tori.fi:stä olisi löytynyt sama nukke ja vielä hevonen mukaan, mutta koska ei hevoselle löydy pilttuuta, en tullut hankkineeksi. Postikuluineen olisi ylittänyt reilusti myös sopivana pitämäni budjetin. 
Mutta katsellaan, jos vielä osuu kohdalle. 

Tuolla kirpparikierroksella, jonka tein tosi pikaisesti käyden katsastamassa vain ballerinanukkepöydän, osui silmiini nämä söpöläiset! Siskoni on esittänyt toiveen lunastaa kestäviä ja pestäviä vauvanukkeja heille mummulaan lastenlasten hoivailtaviksi.





Ehjät, tosi vähän leikityn oloiset, noin 40 cm pitkät kaksoset. Tyttö ja poika. Vaatteet hiukan nuhruiset. Kylvetyksen ja vaatehuollon jälkeen kelpo muksut! 

Kunhan kuume hellittää, jatkan näiden lapsosten garderoobin täyttöä. Tulin nimitäin kesällä myyneeksi kaikki  BabyBorn -vaatteet pois! Olisivat olleet näille sopivat.

Nallesairaalan synnytyslaitoksella on ollut vipinää. Ehkäpä viikonloppuna on jo jotakin kerrottavaa!


Lopuksi tervehdys kissapojalta.


Ostin kesällä uudet tuolit ruokapöydän ääreen. Kissapojan mielestä eivät ilmeisesti riittävän koristeelliset! Sen lisäksi, että kaikki sälekaihdinten, pesupussien, kenkien jne. nauhat on syöty, on siirrytty ihan reilusti puutavaran kimppuun. Outo tapaus!



Mutta yllättävän ketterä. Paksu poika hyppää kirjahyllyn päällä olevaan koriin viereisen telkkarin päältä! Korin laitoin sinne juuri siksi, että hyppääminen ei houkuttaisi, koska katon ja korin väliin jää hyvin pieni tila ja kohde on korkealla, Onnistui muutaman kuukauden, Neiti Itämainen aloitti parkourin ja poika jatkaa. Matkija!

maanantai 3. elokuuta 2015

Vielä yksi nukke

Aiemmin kesällä sain "kaupantekijäisiksi" kirpputorilta irrallisen nuken pään, Barbie-vartaloon sopivan Arielin. Nyt kokeilin, miten aknevoide poistaa sen naamassa olleen värjäytymän (liekö jollain huopakynällä tai väriliidulla laitettu vähän poskipu.. eikun sineä). Kasvoissa oli sinertävää väriä. Kas kummaa, reilun viikon hoidolla kasvot alkavat näyttää jo aika normaalin värisiltä. Taitaa toimia! Aika myrkkyä. Varsinaisesti tätä aknevoidetta ostin saadakseni kesällä ostamastani ARI-nukesta vaatteiden alta paljastuneet huopakynäjäljet pois. Niin, ostajan varsinainen moka, en tarkistanut kunnolla nuken kuntoa. No, eipä tuo juuri mitään maksanutkaan.
Käväisin yhdellä kirpparilla töistä tullessa (jep, ensimmäinen työpäivä loman jälkeen). Ajatus oli, että kohdalle sattuisi hyvin halpaan hintaan jokin ehjävartaloinen, takkutukka tms. Barbie, jonka pään voisi surutta poistaa. Eipä onnistanut. Kunnosta riippumatta, siis siistit ja sottaiset, maksoivat lähes poikkeuksetta neljä euroa. Onko täällä joku kirpparimyyjien kartelli? :)
Ei siis löytynyt sitä mitä hain, mutta kuten usein ennenkin, löytyi jotakin, mitä en hakenut, mutten voinut jättää lunastamattakaan. Nukkehyllyyn saa muuttaa nyt yksi ns. muotinukke. Jotenkin tämä oli vaan niin söpö! Kiinalainen, nivelletty Kurhn -nukke.

Hattu ja mekko ilmeisesti alkuperäiset, hattu ompelulangalla kiinni  päässä! Hame puuttuu ja kengät ovat vaihtuneet. Myös jotakin muuta rekvisiittaa on ilmeisesti kuulunut nuken varusteisiin alunperin. Parilla kolikolla hän vaihtoi omistajaa. Pesulle ja hyllyyn!

Kesällä pöydän vuoraamaltani kirppikseltä soitetiin tänään. Yksi tuote oli löytänyt vielä omistajan ollen "kateissa" pöytää tyhjentäessäni. Rehellinen yrittäjä! Tiedän, että joillakin kirppareilla tämä olisi luettu myyjän hävikkiin ja rahat jääneet yrittäjän taskuun. Hienoa! Käväisenpä noutamassa kolikot pois lähipäivinä.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Kirpparilta tullut Mervi

Sain tuliaisia kirpparilta. Kiitos siskolle ja äidille! (Olin kirjoittaa "sikolle", mutta se olisi ollutkin sitten sisäpiirin vitsi.)







Tässä hän on. Valitettavasti ilmeisen alkuperäinen mekko hajosi korjauskelvottomaksi lopullisesti pestessäni sen. Uusissa vaatteissa on nyt vain totuttava siis olemaan. Nukke on hyvin samanlainen, kuin ne, millä 60-luvun lapsuudessa leikittiin. Nuken selässä oleva leima tosin viestittää sen olevan 70-luvun puolelta. Itse en silloin enää/vielä nukkeja harrastanut.
Nukkeneiti on Polarnukkemallistoa ja mielestäni tuon mallin nimi oli Mirja. (Korjaa, jos olen väärässä.)
Tämä neiti kyllä näytti niin ilmiselvästi Merviltä, että olkoon se hänen nimensä.

Alkaa hylly olla jo melko täynnä.





 No kahta samanlaista ei ole, paitsi "tukkatupsu" Ari-nuket, joita kernaasti hankin lisää, jos kiinni saan - kohtuuhinnalla

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Ei tuu mittään...silmätön ressukka

Ajatus toteutuksesta ja suunnitelma olivat suorastaan erinomaisia, vain toteutus ontui.


Alkuperäisten kiinnittäminen: - mahdotonta (mekasnismi ei toimi ja millä hiivatilla ne laittais kiinni)
Silmien irrotus sulkumekanismista - joka oli siis rikki. Silmämunan puolikkaiden kiinnitysyritys - no joo - jotenkin kiinni, mutta ei varmana pysy (ei pysyneet). Kyllästyin yrittämään. Olisihan sunnuntain jotenkin muutenkin voinut viettää...
Ehkä joskus vielä uudestaan. Laitan puusilmät.



Kävin kirpparilla. Huivi ja kirja "saaliina". Rahaakin meni kolme euroa. Kirja tosin löytyikin kotoa kirjahyllystä, joten ajatukseni kirjan lainalapsille lainaamisesta muuttuikin lahjoitukseksi. Huivi on kuivumassa. Pesin ohjeen mukaan, väriä lähti aikalailla! Jäi sitä vielä :)

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Näin loman alkajaisiksi...

... kävin siskon kanssa Fidan kirpparilla viemässä hänen "ylijäämävarastoaan". Saako muuten kirpparilla käydä ostamatta mitään? En ollut ihan varma, joten lunastin maailman ihanimman hellehatun, ruudullisen lakanan tiettyä ompelutyötä varten sekä ompelemiini vaatteisiin sopivan nuken. Yleensähän kai ostetaan ensin nukke, jolle sitten tehdään vaatteet, mutta kai sen voi toisin päinkin tehdä?

Tässä hän on kylvetettynä (oli aivan järkyttävän likainen!!) sekä takkutukka pestynä ja selvitettynä sekä iloisesti rullattuna. Nuken niskassa on leima "drei m. puppe". Siellä on myös toimimaton äänilaite. Vartalo ja jalat ovat muovia, pää ja kädet vinyylin tapaista joustavaa tavaraa. Kovin paljon en tästä saksalaisneidistä löytänyt tietoa, mutta jos  joku osaa kertoa, olen pelkkänä hymyilevänä korvana! Nukke muuten hymyilee vienosti ja suusta loistaa rivi valkoisia hampaita. Juuri siksi häneen ihastuinkin.





... keksin toimintateeman lainalapsille. Tämä otus syntyi telkkaria katsellessa perjantai-iltana.


Saanko esitellä: Vattumato ("en tiedä mitään sievempää, kuin vattumadon talo..." runoili Marjatta Kurenniemi aikoinaan). Matoparka on vielä vähän kalpea, mutta saa varmasti väriä pintaan kesän aikana.



... pyöräilin syntymäkotikunnan hautausmaalle. Matkalla kuuntelin käen kukuntaa useammankin kerran, neuvoin yhdelle naiselle reitin muistolehtoon ja paluumatkalla autoilijalle tien ko. kirkolle. Miten liekin eksynyt varsin oudolle suunnalle? Kaikilla ei taida olla vielä navigaattoreita (kuten ei minullakaan). Perinnemaiseman hoitajatkin olivat paikalla, mutta taisi olla tauko menossa.




Ovat ne kyyttöjä! Samaa maisemaa hoitamaan on palkattu myös lampaita, mutta niitä en nähnyt. 





Mikä muumio istuu pyärrän kyydissä?






Seurakunta oli istuttanut kesäkukat. Mummun ja papan hautakiven viereen oli viskattu surullisina retkottamaan maasta kaivetut äitienpäiväruusut ilman ruukkuja. Ruusut olivat täynnä nuppuja, joten pitihän ne yrittää pelastaa. Harmi vain, että olin liikkeellä lähes paljain käsin ja kotiin matkaa parikymmentä kilometriä. Mitä tehdä, mistä apu? Roskalaatikosta tietysti!





Muumiona matkusti siis kaksi ruusun roikaletta hautausmaan roskiksesta kaivetuissa muovipussissa ja -ruukussa. Kietaisin vielä takin ympärille, kun pelkäsin kukkien lakoavan tielle. Onneksi oli sen verran jo ilma lämmennyt, että tarkeni paitasillaan polkea. Nyt ruusut ovat juomassa, kohta ruusut ovat mullassa. Ehkäpä ne vielä myöhemmin jaksavat ilahduttaa kukinnallaan.

Ja nyt minä jatkan nukkekoti- eikun toukkakotiprojektia "Vattumadon talo"!

Kivaa viikkoa! Onneksi ei sada. Vielä. Mutta tuulee. Luulen, että kohta sataa.


Tunnisteet

1:12 joulukuusi 20-luvun singer 70-luku aika amaryllis amppelimansikka Ari-nuket Ari-nukke askartelu auringonkukat auringonpaiste baletti Barbie Barbie -nukke Barbien kustomointi Barbien vaatteet blogi chilien kasvatus cookie drei m. puppe eläinlääkäri Eläke elämää pienoiskoossa-nukkekotinayttely ensilumi esiopetus fasaanit Flammentanz flunssa gabaldon hammassärky hapanjuuri harmi hattu heijastinlanka hellekesä hiihto hiihtäminen hiilipiirrokset historia Huiske huiske- esiopetusmateriaali huiskehemmot huonekalujen kokoaminen huonekalujen pintakäsittely huonekalurumba huonot valokuvat huopalapikkaat hämeen sanomat Hämeenlinnan kaupunkiuutiset iltatorimyynti isoäidinneliöt itsenäisyyspäivä itämainen lyhytkarva Janakkala Jolina Jolina-nukke joulu joulukalenteri joulukuu joulutortut joutsen juhannus juhlamekot järvi järvi jäässä jää jäätyneet sukset jäätynyt järvenselkä kahvi kakku kalenteri kangaskauppa kankaanpalat kankaat kansainvälinen nallepäivä kansainvälinen nallepäivä 27.10. karvatukos kasvispihvit kasvivärjätty lanka Ken kengät Kepparit keppiheppa keppihevoset keskeneräiset käsityöt kesä kesäkurpitsa kesämekot kesäpojat kesäsää kesäteatteri kesäviili kevät kevätpäivä kevätpäiväntasaus keväänmerkit kierrätyskoristeet kilometrikisa kimalaiset kirjahylly kirjat Kirppari kirppis kirpputori kirpputorilöydöt kissa kissan hampaat kissan harjaus kissan korvatulehdus kissan kuljetuslaatikon päällinen kissan lelut kissan raapimat kissan ruokahalu kissan suolitukos kissanpennut kissanpentu kissanruoka kissanäyttely kissariiviö kissat kissat ulkoilevat kissojen aiheuttama tuho kissojen leikit kolarointi komeron siivous komerot kompurointi koti kotimyynti kukat Kurhn -nukke kurjet kurki kustomointi kuusenkerkkäjuoma kuusenkerkkäsiirappi kuusenkerkät kuusi kyy kyyttö kyytöt käsintehdyt nallet käsinuket käsityö käsityöt köynnösruusu ladulla kävely lampaat lampunvarjostin lapaset lehmä lehtokotilot leikkaus leikkikalut leikkileivonnaiset leipominen leipä leivonta lelumarkkinat lelut leskenlehti linnut Lucia luistelu lukeminen Lukuhaaste lumi lumi.luonto lumikengät lumisade luonto lyijykynäpiirros maalaaminen maisema mansikat mansikka marraskuu Matinvuoren laavu mekko metsä metsäreti mineily minikangaspuut minikokoiset kalusteet moussekakku muinaislinna mummun Barbie-leikit muotinukke muoviastiat museorollsroyce mustikat muuttolinnut Määkynmäki nalle nallen ompelu nallet nappeja neulakinnas neule nuken hatut nuken kengät nuken muokkaus nukenvaatteet nuket nukke nukkejen kustomointi nukkekodin kalusteet nukkekodin matot nukkekodit nukkekoti ompelu Ompelu nahkatyö ompelukone orava Outlander oviremppa Pakastin pakkanen paperimassa pappa pehmolelut perhosbaari Pesukatu piha pihakukat pihalinnut pihatyöt pihavalot pioni pionit pipo prinsessamekot pulloposti punatulkut puutarha pyhä birma pyöräily pääsiäinen rakentaminen remontti Remonttikevät remppa reppu retki Retro leksaker retroradio ruisleipä rullaluistimet ruoka rupikonna ruusu ruusut sairastaminen sammal sieni siilit siivoaminen siivoskelu Simba-nukke soppa sormikkaat st.petersburg festival ballet sukat suklaa Suomi 100 suutari syksy syksyn paluu säilöntä sää taikinajuuri takki takuu talvi talvinen metsä talvipäivänseisaus tapetointi telkkari terassi terassin verho tete the joulukalenteri Tiirinkosken tehdas tikli tomaatit tonttu tonttulakki tunnustus tuolien verhoilu tuolinpäälliset tupperware tuuli tuunatut nuket työtapaturma ulkoilu Unescon maailmanperintölista uusi kissa uusi vuosi uusi vuosi 2014 vakuutuskorvaus valokuvat vanha valaisin vanhapiika vanhat jutut vanhat nallet vappu vetoketjut vihreät tomaatit villamekko Villapaita villatakki vintagelakanat virkkaaminen virkkaus vuokot vuorikaunokki wwf:n luontokamerat yellow submarine yrtit

Ompeluhommia pitkin syksyä ja kokemus koronaviruksesta

  Uudelleen tuunattu kirpparilta ostettu vanha salkku! Tummempi on tehty salkun pintanahasta ja vaaleampi sisätilan jakaneesta ”väliseinästä...