Jodlaava lainalapsemme eli itämainen kissatyttömme reissasi torstaina tapaamaan mahdollisten tulevien pentujensa isäehdokasta palaten kotiin tänään. Taksikuskeina toimivat kisun omistajat, meillähän neiti on "kasvattilapsena", kaksi muuta kattia ihan virallisesti adoptoitu. Eipä tainnut neiti suvaita valittua sulhasta ainakaan siinä määrin, että kesäpentuja olisi piipittämässä.
Birmapoika täällä kotona etsi kaveriaan levottomana, mutta mummukissa nautti silminnähden hiljaisuudesta. Itämaisen neidin kiimakonsertit ovat hmm... varsin äänekkäitä. Kiihkeimpiä aarioita kuultiin tietenkin öisin.
Taisi neidillä olla aika stressaava matka. Kotiin palattuaan tarkisti pikaisesti, että kaikki oli ennallaan ja sitten piiloon nukkumaan.
Nojatuolin suojakangas (birmapoika keventää turkkiaan urakalla) toimii hyvin näkösuojana!
Tyhjensin sitten kuljetuskoppaa ja huomasin, että solumuovin pureskelussa on edetty astetta pitemmmälle. Sitä on tosiaan syöty!!! Samoin päällisfleecestä on kadonnut huomattava pala. Voi EI!
Peukut pystyyn. JOS palat on oikeasti syöty, toivon, että ne olisivat niin pieninä muruina, että poistuvat normaalia reittiä. Tarkkailemme siis kisusen toimia huolella!
Enpä olisi uskonut tätä mahdolliseksi, vaikka kaikki pahvilaatikot, retkipatjat ym. mukaan lukien vesijuoksuvyöni ovat saaneet merkinnän naskalihampailla. Mitään ei tähän mennessä ole oikeasti SYÖTY!
Me ihmiset sen sijaan söimme jotakin aika herkullista kahvin kyytipoikana.
Omenapiirakkaa siskon (kiitos!) lahjoittamasta omenahillosta. Omenahillo oli joitakin vuosia sitten varsinainen kirosana, sillä sitä riitti kiitos äitini puutarhan runsassatoisten omenapuiden. Nyt ei omenapuutarhaa ole ja hillokin taas maistuu/maistuisi!
Murotaikinapohjalle hilloa (ripaus perunajauhoja, sillä aika notkeaa oli hillo), kanneksi vatkasin kaksi kananmunaa, ½ dl sokeria, rkl vehnäjauhoja, joihin oli sekoitettu ripaus leivinjauhetta sekä vajaa 100g manteleita jauhettuna (kiitos ja ylistys Bamixille, joka teki "raskaimman" jauhantatyön). Puoleksi tunniksi 200 asteiseen uuniin ja...
Kaverina muhkeaa tummapaahtoista kahvia! Vanhemman lapseni huushollissa on kauan juotu tummapaahtoista kahvia. Maistoinpa sitten minäkin ja hyväähän se on, täytyy myöntää. Ja niin jäin koukkuun! Tummaa ja pehmeän makuista. Aivan toista kuin työkaverin keittämä musta ja kitkeränmakuinen "peruskahvi" (jolloin kuppiin on aiheellista livauttaa vedenkeittimestä tilkka kirkasta sekaan). Tummapaahto on ilkeän hintaista vaan normijuhlamokkaan verrattuna. Vielä ei kuitenkaan konkurssi uhkaa ainakaan kahvin juonnin takia.
Mukavaa kesäviikkoa!
Niinhän se on, että eilisen kirosana voi olla tämän päivän toiveuni... Voihan omenahillo!
VastaaPoistaToivottavasti pikkulikka onnistuu saamaan patjanpalat ulos ilman apuvoimia, huh! Peukut pystyssä täälläkin!
-sehko-