lauantai 23. tammikuuta 2016

Pitemmittä puheitta

Siinä ne nyt ovat. Iso ja pieni. Pienestä puuttuu vielä pätkä ketjua ripustusta varten.



Suhteet eivät ole ihan kohdallaan. Minikrunun sakarat ovat aivan liian pitkät. Ehkä teen vielä uuden. Ensin haen suurentavat silmälasit tai luupin sekä sijoitan kirkkaan työvalon järkevään paikkaan muutakin työskentelyä kuin ompelua varten.  



Näin syntyi miniatyyri, ison syntyvaiheista ei ole tietoa. Ikää alkaa olla sata vuotta, joten tekijääkään ei enää pääse haastattelemaan.

 

Muovikorkki, kalenterin kierreselkää, nappi, tinapaperia, 
muutama pikkukorkki, pohjamaali ja kuparimaali päälle. Tukevaa teellä värjättyä paperia kiinni-iskettävän nepparin ympärille varjostimeksi, hiukan kultatussilla reunaan väriä, lampun virkaan helmi, siima/kuumaliimakiinnityksellä paikalleen. Yhdellä nukkekotifoorumilla kerrottiin, että helppo olisi laittaa oikea sähkövalokin tällaiseen. Helppo ja helppo. Ei minulle ainakaan toistaiseksi.








3 kommenttia:

  1. Vau :) Mistä teit varjostimet? Entä tuon rungon?
    Meillä on katossa 1:1 kokoa vastaavan tyyppinen vanha valaisin. Tosin lamput tuolla varren yläpuolella.

    VastaaPoista
  2. :) laitoinkin tuohon jatkoksi vähän työprosessista. Näitä tämänkaltaisia valaisimia, joissa lamput ovat alaspäin näkyy sähköjohdot taannoin vaihtaneen asiantuntijan mukaan harvemmin. Tällä on historiaa meidän suvussa tuonne 1930 - luvulle eikä sillonkaan tullut sukuun kovin vastavalmistuneena !

    VastaaPoista
  3. Kiitos ohjeesta. En olisi edes arvannut mistä on lähdetty liikkeelle.
    Tuo meidän lamppu lienee myös jostakin 1900-luvun alkupuolelta ja tassut siis ylöspäin. Muuten melko samansorttinen. Täytyy tutkailla tuota ohjetta, jos saisi sen taltioitua Eevertin taloon.

    VastaaPoista

Tunnisteet

1:12 joulukuusi 20-luvun singer 70-luku aika amaryllis amppelimansikka Ari-nuket Ari-nukke askartelu auringonkukat auringonpaiste baletti Barbie Barbie -nukke Barbien kustomointi Barbien vaatteet blogi chilien kasvatus cookie drei m. puppe eläinlääkäri Eläke elämää pienoiskoossa-nukkekotinayttely ensilumi esiopetus fasaanit Flammentanz flunssa gabaldon hammassärky hapanjuuri harmi hattu heijastinlanka hellekesä hiihto hiihtäminen hiilipiirrokset historia Huiske huiske- esiopetusmateriaali huiskehemmot huonekalujen kokoaminen huonekalujen pintakäsittely huonekalurumba huonot valokuvat huopalapikkaat hämeen sanomat Hämeenlinnan kaupunkiuutiset iltatorimyynti isoäidinneliöt itsenäisyyspäivä itämainen lyhytkarva Janakkala Jolina Jolina-nukke joulu joulukalenteri joulukuu joulutortut joutsen juhannus juhlamekot järvi järvi jäässä jää jäätyneet sukset jäätynyt järvenselkä kahvi kakku kalenteri kangaskauppa kankaanpalat kankaat kansainvälinen nallepäivä kansainvälinen nallepäivä 27.10. karvatukos kasvispihvit kasvivärjätty lanka Ken kengät Kepparit keppiheppa keppihevoset keskeneräiset käsityöt kesä kesäkurpitsa kesämekot kesäpojat kesäsää kesäteatteri kesäviili kevät kevätpäivä kevätpäiväntasaus keväänmerkit kierrätyskoristeet kilometrikisa kimalaiset kirjahylly kirjat Kirppari kirppis kirpputori kirpputorilöydöt kissa kissan hampaat kissan harjaus kissan korvatulehdus kissan kuljetuslaatikon päällinen kissan lelut kissan raapimat kissan ruokahalu kissan suolitukos kissanpennut kissanpentu kissanruoka kissanäyttely kissariiviö kissat kissat ulkoilevat kissojen aiheuttama tuho kissojen leikit kolarointi komeron siivous komerot kompurointi koti kotimyynti kukat Kurhn -nukke kurjet kurki kustomointi kuusenkerkkäjuoma kuusenkerkkäsiirappi kuusenkerkät kuusi kyy kyyttö kyytöt käsintehdyt nallet käsinuket käsityö käsityöt köynnösruusu ladulla kävely lampaat lampunvarjostin lapaset lehmä lehtokotilot leikkaus leikkikalut leikkileivonnaiset leipominen leipä leivonta lelumarkkinat lelut leskenlehti linnut Lucia luistelu lukeminen Lukuhaaste lumi lumi.luonto lumikengät lumisade luonto lyijykynäpiirros maalaaminen maisema mansikat mansikka marraskuu Matinvuoren laavu mekko metsä metsäreti mineily minikangaspuut minikokoiset kalusteet moussekakku muinaislinna mummun Barbie-leikit muotinukke muoviastiat museorollsroyce mustikat muuttolinnut Määkynmäki nalle nallen ompelu nallet nappeja neulakinnas neule nuken hatut nuken kengät nuken muokkaus nukenvaatteet nuket nukke nukkejen kustomointi nukkekodin kalusteet nukkekodin matot nukkekodit nukkekoti ompelu Ompelu nahkatyö ompelukone orava Outlander oviremppa Pakastin pakkanen paperimassa pappa pehmolelut perhosbaari Pesukatu piha pihakukat pihalinnut pihatyöt pihavalot pioni pionit pipo prinsessamekot pulloposti punatulkut puutarha pyhä birma pyöräily pääsiäinen rakentaminen remontti Remonttikevät remppa reppu retki Retro leksaker retroradio ruisleipä rullaluistimet ruoka rupikonna ruusu ruusut sairastaminen sammal sieni siilit siivoaminen siivoskelu Simba-nukke soppa sormikkaat st.petersburg festival ballet sukat suklaa Suomi 100 suutari syksy syksyn paluu säilöntä sää taikinajuuri takki takuu talvi talvinen metsä talvipäivänseisaus tapetointi telkkari terassi terassin verho tete the joulukalenteri Tiirinkosken tehdas tikli tomaatit tonttu tonttulakki tunnustus tuolien verhoilu tuolinpäälliset tupperware tuuli tuunatut nuket työtapaturma ulkoilu Unescon maailmanperintölista uusi kissa uusi vuosi uusi vuosi 2014 vakuutuskorvaus valokuvat vanha valaisin vanhapiika vanhat jutut vanhat nallet vappu vetoketjut vihreät tomaatit villamekko Villapaita villatakki vintagelakanat virkkaaminen virkkaus vuokot vuorikaunokki wwf:n luontokamerat yellow submarine yrtit

Ompeluhommia pitkin syksyä ja kokemus koronaviruksesta

  Uudelleen tuunattu kirpparilta ostettu vanha salkku! Tummempi on tehty salkun pintanahasta ja vaaleampi sisätilan jakaneesta ”väliseinästä...