sunnuntai 26. elokuuta 2012

Huputettuja

Nyt on tuolien päälliset melkein valmiit. Yläreuna pyytää vielä tarranauhaa tai nepparia ja sen se saakin lähiaikoina. Eipä ole meillä tällä värillä sisustettu ennen. En ainakaan muista?

 Birmapojan kuva koristaa tuolien selkämyksiä, kuten kissaperheeseen sopii. Ja kaikkien kissojen karvat  sitten tuolin muita osia sekä pöytäliinan reunaa. Kuten kissaperheeseen sopii. Hmmm!!!









Toinen huputettu meillä oli perjantai-iltana mummukisu. Katselin jo keskiviikkona, että mummulla on vähän likaisen näköinen korva. Perjantaina töistä tultuani se näytti aika törkyiseltä ja tutkittuani tarkemmin, oli korvan sisällä jotakin märkää. Eihän tässä korvatulehdusta olekaan hoidettu aikoihin!! Soitin siitä paikasta eläinlääkärille ja päästiinkin samantien.
Mentiin samalle lääkärille kuin birmapojan taannoisen suolitukoksen vuoksi eli eri osoitteeseen kuin kevään korvarallissa.
Korva oli niin täynnä mönjää, että mummeli piti rauhoittaa tyhjentävää imua varten.  Ärhäkkä tulehdus ja tärykalvon pinnalla jotakin valkoista kettoa, joka oli pitiänyt kuulemma raaputtaa pois! Mitä ihmettä! Lääkärikin ihmetteli ja sanoi sen olleen siellä kauan, kuukausia ellei kauemminkin. Kevättalvellahan korvan piti olla ihan kunnossa tarkastuksen jälkeen ja pään kenotus johtua ihan muista syistä. Tämä erittäin kokenut lääkäri oli tosin vakaasti sitä mieltä, että pään vinous johtuu nimenomaan korvasta.
Nyt on mummulassa tosi kurja olo, jos totuus on se, että kisuparka on viipottanut kuukausikaupalla pää vinossa huonon hoidon vuoksi. Mitenkään sairaalta se ei onneksi ole näyttänyt. Ruoka, leikit ja lenkit maittaneet.
Mummukisu sai pitkävaikutteisen antibiootin ja kotiin kipulääkettä sekä kehotuksen tulla kahden viikon kuluttua uudelleen ellei kunto edellytä aiempaa käyntiä. Katsotaan ja toivotaan parasta. Ja tarkistetaan koko nelijalkaväen korvat edelleen entistä useammin.


Mikä sillä on? Näyttää nuori neiti ihmettelevän. Näissä kuvissa mummeli on ryöminyt kylppärin lämpimältä lattialta eteiseen. Liikkuminen tapahtui kuten lasten peili-leikissä. Silloin liikutaan, kun kukaan ei näe :)



Nuorin porukasta viihdytti meitä (ja naapureita) ulvomalla yötä päivää kokonaisen viikon. Huh huh!! Itämaisella ON kova ääni. Onneksi naapuri otti asian puheeksi eikä soittanut esim. poliisille. Oli pihallaan kahvia juodessaan epäillyt, että meidän kissoilla on joku hätä!


Lopuksi vielä iloinen  uutinen. Mummulassa on uusi retrotyylinen matkaradio! Nyt on mukava ommella sunnuntaiaamuisin ja kuunnella samalla vaikka Heikki Harman "Pop eilen-toissapäivänä" ja nauttia muisteloista ja ompelusta yhtäaikaa!
Ostin kuitenkin tällaisen vähän modernimman retron. Perinteinen punainenkin olisi ollut kaupan.



Mukavaa elokuun viimeistä viikkoa kaikille!

1 kommentti:

  1. Voi kisupotilasta! Huputettu potilas kerää kyllä kaikki empatiat muiltakin kuin nuoremmilta lajitovereita. Lähettelen paljon parantavia etäpaijauksia! Toivottavasti lääkkeet pian tehoavat. Hyvä että lopulta löytyi varsinainen vaivakin.

    VastaaPoista

Tunnisteet

1:12 joulukuusi 20-luvun singer 70-luku aika amaryllis amppelimansikka Ari-nuket Ari-nukke askartelu auringonkukat auringonpaiste baletti Barbie Barbie -nukke Barbien kustomointi Barbien vaatteet blogi chilien kasvatus cookie drei m. puppe eläinlääkäri Eläke elämää pienoiskoossa-nukkekotinayttely ensilumi esiopetus fasaanit Flammentanz flunssa gabaldon hammassärky hapanjuuri harmi hattu heijastinlanka hellekesä hiihto hiihtäminen hiilipiirrokset historia Huiske huiske- esiopetusmateriaali huiskehemmot huonekalujen kokoaminen huonekalujen pintakäsittely huonekalurumba huonot valokuvat huopalapikkaat hämeen sanomat Hämeenlinnan kaupunkiuutiset iltatorimyynti isoäidinneliöt itsenäisyyspäivä itämainen lyhytkarva Janakkala Jolina Jolina-nukke joulu joulukalenteri joulukuu joulutortut joutsen juhannus juhlamekot järvi järvi jäässä jää jäätyneet sukset jäätynyt järvenselkä kahvi kakku kalenteri kangaskauppa kankaanpalat kankaat kansainvälinen nallepäivä kansainvälinen nallepäivä 27.10. karvatukos kasvispihvit kasvivärjätty lanka Ken kengät Kepparit keppiheppa keppihevoset keskeneräiset käsityöt kesä kesäkurpitsa kesämekot kesäpojat kesäsää kesäteatteri kesäviili kevät kevätpäivä kevätpäiväntasaus keväänmerkit kierrätyskoristeet kilometrikisa kimalaiset kirjahylly kirjat Kirppari kirppis kirpputori kirpputorilöydöt kissa kissan hampaat kissan harjaus kissan korvatulehdus kissan kuljetuslaatikon päällinen kissan lelut kissan raapimat kissan ruokahalu kissan suolitukos kissanpennut kissanpentu kissanruoka kissanäyttely kissariiviö kissat kissat ulkoilevat kissojen aiheuttama tuho kissojen leikit kolarointi komeron siivous komerot kompurointi koti kotimyynti kukat Kurhn -nukke kurjet kurki kustomointi kuusenkerkkäjuoma kuusenkerkkäsiirappi kuusenkerkät kuusi kyy kyyttö kyytöt käsintehdyt nallet käsinuket käsityö käsityöt köynnösruusu ladulla kävely lampaat lampunvarjostin lapaset lehmä lehtokotilot leikkaus leikkikalut leikkileivonnaiset leipominen leipä leivonta lelumarkkinat lelut leskenlehti linnut Lucia luistelu lukeminen Lukuhaaste lumi lumi.luonto lumikengät lumisade luonto lyijykynäpiirros maalaaminen maisema mansikat mansikka marraskuu Matinvuoren laavu mekko metsä metsäreti mineily minikangaspuut minikokoiset kalusteet moussekakku muinaislinna mummun Barbie-leikit muotinukke muoviastiat museorollsroyce mustikat muuttolinnut Määkynmäki nalle nallen ompelu nallet nappeja neulakinnas neule nuken hatut nuken kengät nuken muokkaus nukenvaatteet nuket nukke nukkejen kustomointi nukkekodin kalusteet nukkekodin matot nukkekodit nukkekoti ompelu Ompelu nahkatyö ompelukone orava Outlander oviremppa Pakastin pakkanen paperimassa pappa pehmolelut perhosbaari Pesukatu piha pihakukat pihalinnut pihatyöt pihavalot pioni pionit pipo prinsessamekot pulloposti punatulkut puutarha pyhä birma pyöräily pääsiäinen rakentaminen remontti Remonttikevät remppa reppu retki Retro leksaker retroradio ruisleipä rullaluistimet ruoka rupikonna ruusu ruusut sairastaminen sammal sieni siilit siivoaminen siivoskelu Simba-nukke soppa sormikkaat st.petersburg festival ballet sukat suklaa Suomi 100 suutari syksy syksyn paluu säilöntä sää taikinajuuri takki takuu talvi talvinen metsä talvipäivänseisaus tapetointi telkkari terassi terassin verho tete the joulukalenteri Tiirinkosken tehdas tikli tomaatit tonttu tonttulakki tunnustus tuolien verhoilu tuolinpäälliset tupperware tuuli tuunatut nuket työtapaturma ulkoilu Unescon maailmanperintölista uusi kissa uusi vuosi uusi vuosi 2014 vakuutuskorvaus valokuvat vanha valaisin vanhapiika vanhat jutut vanhat nallet vappu vetoketjut vihreät tomaatit villamekko Villapaita villatakki vintagelakanat virkkaaminen virkkaus vuokot vuorikaunokki wwf:n luontokamerat yellow submarine yrtit

Ompeluhommia pitkin syksyä ja kokemus koronaviruksesta

  Uudelleen tuunattu kirpparilta ostettu vanha salkku! Tummempi on tehty salkun pintanahasta ja vaaleampi sisätilan jakaneesta ”väliseinästä...