sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Eikä kameraa mukana!

Nokialaisella otetut kuvat toimivat vain muistin tukena. Ei niitä oikein valokuviksi voi tunnistaa.

Aamun lenkillä oli HILJAISTA! Ei juuri muita kulkijoita liikkeellä, ei liikenteen melua. Äänimaisemaa hallitsivat peipot, harmaalokit, tiaiset ja jokin usein kuulemani "pikkulintu", jota en ole tunnistanut, vielä. Kohtapuoliin ehkä tilanne paranee ratkaisevasti.
Hankittuna on muutaman mutkan kautta

Linnut äänessä
lainattu kustantajan sivuilta


Tämä on mahtava!




 
Tämäkin aika hyvä!




Laulava lintukirja 
ja tämä löytyy ennestään, alunperin hankittu jo lasten ollessa pieniä (painettu 1991).


Metsässä oli äänessä myös sepelkyyhky ja kovalla äänellä paukkuva järven jää. Vappuna ei enää ainakaan luistella.
 Jäällä oli lauma lepäilijöitä, joiden rauhaa vahhingossa häirittyäni ilmoille kantautui melkoinen torvisoitto. Anteeksi!


Tässä laumassa laskin yhdeksän yksilöä. Vähän matkan päässä lepäili yksi pariskunta ja järven yli lensi torvet törähdellen vielä yksi pari laulujoutsenia.



Taustalla uiskentelee pari sorsapoikaa. Liekö puolisot piilossa vai ihanko poikamiehissä on lähdetty liikkeelle? Sorsia näkyi kyllä järvellä enemmänkin. Kuikkaa ja härkälintua odotellaan vielä.


Säikäytin telkkäparin tällä polulla. Pahoitteluni heille vielä kerran.


Lumet ovat poissa




ja mänty rapsauttanut kävyt  polulle.

.
Harmitti kameran puuttuminen ja tätä päivitystäkin aloitin kirjoittamaan jo aamupäivällä, mutta ei suostunut lataamaan näitä onnettomia kuvia, ei sitten millään!
Onneksi levättyään kunnolla näin illalla onnistui!









tiistai 16. huhtikuuta 2013

Kenkät suutarilta ja terveiset vakuutusyhtiöstä - tyytyväisyyttä ja syvää hämmennystä

Hain siis kengät suutarilta. Yhdet omat ja toiset pojan. Omiin buutseihin laitettiin uudet korkolaput sileiden ja kovien tilalle sekä nahkapohjien päälle kumiset puolipohjat. Pojan maihareihin laitetiin sivuun vetoketjut pukemisen helpottamiseksi. Eritttäin siistiä ja laadukasta työtä jälleen kerran!  Ei mikään varsinainen pikasuutari - työn sain siis kahdessa työpäivässä, mutta jälki oli taas kuten on aina ollut ensiluokkaista.

Mutta MITÄ muuta se suutari kenkiini piilotti? Mummukissa sekosi täysin kenkiin. Hurisi, sukelsi kenkiin, kehräsi, sukelsi kenkiin uudelleen, hankasi päätään kengän varsiin uudelleen ja uudelleen!!!



 







Vakuutusyhtiökin - se sama, joka ei luvannut minulle korvauksia, joita en ollut hakenut siis - lähestyi minua kirjeellä JOTA EI OLTU SULJETTU mitenkään. Paperit, joista ilmeni henkilö- ja tulotietoni sekä siihen surullisen naurettavaan loukkaantumiseen liittyvät tiedot olivat yhtiön kuoressa, jossa oli siisti, käyttämätön liimapinta. Läppä vain taitteella. Ihme, että postin pyörityksessä kuoressa oli ylipäätään mitään!! Laitoin selvityspyynnön yhtiölle, mutta pitäisikö tehdä vielä rikosilmoituskin? Päätöksen lopussahan lukee : "Tässä asiakirjassa olevat henkilön taloudellista asemaa tai terveydentilaa koskevat tiedot ovat salassapidettäviä tietoja (laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 621/1999, 22§ 1 momentin kohdat 23 ja 25 sekä 25§)". Mitähän sieltä vielä tulee??? Don't you worry 'bout a thing.... tai sitten juu.


perjantai 12. huhtikuuta 2013

Olen kuullut, se on tulossa

Nyt se on jo pudottanut lumet valokatteelta. Katolla on vielä paksu kerros. Kompostin päällä ei. Piha on paikoin liukas tai upottava. Aamulla oli niin paljon sumua, että peltoaukeilla tie katosi näkymättömiin. Autokatoksen pohja näyttää edelleen jäähallin korvikkeelta. Päivisin on sulanut ja yöllä jäätynyt - paitsi viime yönä EI ollut enää pakkasta. Ehkä naapurikin saa autonsa ulos (renkaineen) sitten, kun palaa matkoiltaan. Kaikki neljä rengasta ovat nimitttäin kohtuullisen lujasti jäässä kiinni. Nyt näyttää lupaavalta, sillä päällimmäinen kerros on jo sulaa vettä!



Mutta kevät on tulossa!
Näin uskomme. Taidanpa laittaa jo perunat kasvamaan muovikassiin!

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kissoja, käsitöitä ja takatalvi!

Ai miten niin takatalvi, kun ei varsinainen talvikaan ole vielä päästänyt otteestaan?
Ei hyvältä näytä. Lunta tulee taivaan täydeltä. Edellisessä postauksessa metsän hiihtoladut olivat jo hyvässä sulamispisteessä kuorrutettuina melkoisella määrällä kuusen siemeniä ja kävyn suomuja. 
Tänä aamuna järven jääladulla näytti tältä:

 ... ja muuten siellä OLI hiihtäjiä, ihan perinteisellä tyylillä. Uskoakseni hiihtelivät kyllä ladun  vieressä! Tietysti vanhat sukset voi ajaa kirjaimellisesti loppuun tällä ladulla.

Järvellä oli kyllä melko autioita ja rannassa selvästi kevään merkkejä (ei kuitenkaan vielä leskenlehtiä)



 
 Aamulla oli niin hiljaista, että voimakkain ääni oli oman ulkoilupuvun kahina! Puolessa välissä rantalenkkiä alkoi tosin tuulla, äänekkäästi.

Kotiin palatessani totesin olevan askelmittaria köyhempi. Toivottavasti joku löysi kiinnitysspiraalilla varustetun mittarin ja korjasi talteen jäältä tai metsästä. Toimiva vehje, vähän käytetty ja paristokin vielä ok.
(kuva lainattu valmistajan sivulta)



 Kiitos yhteisistä
lenkeistä!











UFO oli myös koekäytössä. Ei, en lennellyt vaan sain vihdoin yhden U (un) F (finished) O (object):n valmiiksi. Kyseessä on vuonna 2009 aloitettu ja lähes valmistettukin ulkoilupuku, joka jostakin syystä (en tosiaan muista mistä) jäi roikkumaan henkariin. Takki lähes valmis, mutta housut kahdeksana kappaleena (2x etu ja 2x takakpl sekä päällikankaasta, että vuorikankaasta). Askartelin ne lopultakin valmiiksi.

Hyvin heijastaa muuten eikä siis ole polvihousut kuvasta huolimatta!


Lisää käsitöitä


Leikkimökin "suklaakakkua" ja "macaroneja" puuvillalangasta. Nämä ovat osin vielä vähän UFOja.






Terveiset kisuilta

 Saako tulla viereen?


 Kumpikaan ei vastaa, nukkuvat vaan. Taidan asettua tähän.


Väsyttää....
 Nojaan tuohon velipoikaan, ettei mummu vaan herää. Se kuitenkin murisee, jos huomaa.

 Nukkumatti tulee...


 
Oli tosi pehmeä nukkua veljen kylkeä vasten, mutta koska se kyllästy meihin tyttöihin, nukutaan sitten kahdestaan!



Torkkujen jälkeen voi katsella hauskoja eläinvideoita






Tunnisteet

1:12 joulukuusi 20-luvun singer 70-luku aika amaryllis amppelimansikka Ari-nukke askartelu auringonkukat auringonpaiste baletti Barbie Barbie -nukke Barbien kustomointi blogi chilien kasvatus cookie drei m. puppe eläinlääkäri elämää pienoiskoossa-nukkekotinayttely ensilumi esiopetus fasaanit Flammentanz flunssa gabaldon hammassärky hapanjuuri harmi hattu hiihto hiilipiirrokset historia Huiske huiske- esiopetusmateriaali huonekalujen kokoaminen huonekalujen pintakäsittely huonekalurumba huonot valokuvat huopalapikkaat hämeen sanomat Hämeenlinnan kaupunkiuutiset iltatorimyynti isoäidinneliöt itämainen lyhytkarva Janakkala Jolina joulu joulukalenteri joulutortut joutsen juhannus juhlamekot järvi järvi jäässä jää jäätyneet sukset jäätynyt järvenselkä kahvi kakku kalenteri kangaskauppa kankaanpalat kankaat kansainvälinen nallepäivä 27.10. karvatukos kasvispihvit kasvivärjätty lanka Ken kengät keppiheppa keppihevoset keskeneräiset käsityöt kesä kesämekot kesäsää kesäteatteri kesäviili kevät kevätpäivä kevätpäiväntasaus keväänmerkit kierrätyskoristeet kilometrikisa kirjahylly kirjat Kirppari kirppis kirpputori kirpputorilöydöt kissa kissan korvatulehdus kissan kuljetuslaatikon päällinen kissan lelut kissan raapimat kissan ruokahalu kissan suolitukos kissanpennut kissanpentu kissanruoka kissanäyttely kissariiviö kissat kissat ulkoilevat kissojen aiheuttama tuho kissojen leikit kolarointi komeron siivous komerot kompurointi koti kotimyynti kukat Kurhn -nukke kurjet kurki kustomointi kuusenkerkkäjuoma kuusenkerkkäsiirappi kuusenkerkät kuusi kyyttö kyytöt käsintehdyt nallet käsityö käsityöt ladulla kävely lampaat lampunvarjostin lehmä lehtokotilot leikkaus leikkikalut leikkileivonnaiset leipominen leipä leivonta lelumarkkinat linnut Lucia luistelu lukeminen lumi lumi.luonto lumikengät lumisade luonto lyijykynäpiirros maalaaminen maisema mansikat mansikka marraskuu mekko metsä metsäreti mineily minikokoiset kalusteet moussekakku muinaislinna mummun Barbie-leikit muotinukke muoviastiat museorollsroyce mustikat muuttolinnut Määkynmäki nalle nallen ompelu nallet nappeja neule nuken hatut nuken muokkaus nukenvaatteet nuket nukke nukkejen kustomointi nukkekodin kalusteet nukkekodin matot nukkekodit nukkekoti ompelu orava Outlander oviremppa pakkanen paperimassa pappa pehmolelut Pesukatu piha pihakukat pihalinnut pihatyöt pioni pionit pipo pulloposti puutarha pyhä birma pyöräily pääsiäinen rakentaminen remontti remppa reppu retki Retro leksaker retroradio ruisleipä rullaluistimet ruoka ruusu ruusut sammal siilit siivoaminen siivoskelu Simba-nukke soppa sormikkaat st.petersburg festival ballet suklaa suutari syksy syksyn paluu säilöntä sää takki takuu talvi talvipäivänseisaus tapetointi telkkari terassi terassin verho tete Tiirinkosken tehdas tikli tomaatit tonttu tonttulakki tunnustus tuolien verhoilu tuolinpäälliset tupperware tuuli työtapaturma ulkoilu uusi kissa uusi vuosi uusi vuosi 2014 vakuutuskorvaus valokuvat vanha valaisin vanhapiika vanhat jutut vanhat nallet vappu vetoketjut vihreät tomaatit villamekko villatakki vintagelakanat virkkaaminen virkkaus vuokot vuorikaunokki yrtit

 Satokausi - toiveiksi jäivät Syyskuu vaihtui lokakuuksi tosi hiljaa. Viikko äänettömänä ja vielä toinen flunssassa. Ehkä tämä joskus vie...