maanantai 14. maaliskuuta 2016

Senkki 1:12 ja muuta ajanvietettä

Lapsuuden mummulan "kutistaminen" jatkuu.


Alkuperäisestä hämärä kuva, mutta selkeä muistikuva (paitsi kaapin vetimistä). Löytyi vielä toinenkin hämärä valokuva, jossa näkyi huonekalun toinen puoli.


Näistä yhdistellen alkoi rakentelu oletettu mitta piennettynä 1:12.



Yläkaapeissa eivät ovet avaudu! Alakaapeissa kyllä.


Saranakokeilu putkihelmistä ja nitojan niiteistä rakennellen. Ei leikinkestäviä, uskoisin!









Vetimiksi virittelin lasipäiset nuppineulat, kun muistan hämärästi, että alkuperäisessä oli vähän lankarullan puolikkaan muotoiset posliininupit. Tai sitten muistan ihan väärin!
Siinä se nyt kuitenkin on!




Pyyheliinapeitekin valmisui. 
En kirjonut! Piirsin. Muistaakseni (ja sisko vahvistaa) mummulan pyyheliinapeitteessä oli juuri tällainen kuva. 

Mummulaan pitäisi rakennella vielä telkkari, jossa kuvaruutua suojaa ruloo-kansi (kuinkahan senkin toteuttaisi?!)

Oman telkkarin laitoin tori.fi:lle myyntiin, koska sain lapseltani tilalle vähän reilumman kokoisen. Näkee näin vanhempikin ihminen sohvalta asti ;) ;)


Kiitos palveluksesta. Toivottavasti jou vielä tarvitsee toimivan masiinan. Tosin ilman digivalmiutta ja kaipaa siis boxin kaverikseen.



NYT näyttää pieni tv-taso tosi hassulta! Tv piti käsitellä varmuuden vuoksi vielä kissankarkotteella. Tuollainen yksijalkainen otus saattaa muuten löytyä makaamassa rähmällään olohuoneen lattialla jonakin kauniina aamuma! Meillähän telkkaria on käytetty paitsi katseluun, myös ponnahdusalustana yläkaappien päälle hyppäämisessa. 


Neiti itämaiselta muuten taitaa puuttua kokonaan itsesuojeluvaisto vai onko se niin fiksu, että ymmärtää tv:n olevan vain liikkuvaa kuvaa?? Istui nimittäin lauantaina kuono lähes kiinni tv-ruudussa tuijottaen haltioituneena reilusti itseään suurempaa huukajaa, joka esiintyi jossakin luonto-ohjelmassa. 



1 kommentti:

Tunnisteet

1:12 joulukuusi 20-luvun singer 70-luku aika amaryllis amppelimansikka Ari-nuket Ari-nukke askartelu auringonkukat auringonpaiste baletti Barbie Barbie -nukke Barbien kustomointi Barbien vaatteet blogi chilien kasvatus cookie drei m. puppe eläinlääkäri Eläke elämää pienoiskoossa-nukkekotinayttely ensilumi esiopetus fasaanit Flammentanz flunssa gabaldon hammassärky hapanjuuri harmi hattu heijastinlanka hellekesä hiihto hiihtäminen hiilipiirrokset historia Huiske huiske- esiopetusmateriaali huiskehemmot huonekalujen kokoaminen huonekalujen pintakäsittely huonekalurumba huonot valokuvat huopalapikkaat hämeen sanomat Hämeenlinnan kaupunkiuutiset iltatorimyynti isoäidinneliöt itsenäisyyspäivä itämainen lyhytkarva Janakkala Jolina Jolina-nukke joulu joulukalenteri joulukuu joulutortut joutsen juhannus juhlamekot järvi järvi jäässä jää jäätyneet sukset jäätynyt järvenselkä kahvi kakku kalenteri kangaskauppa kankaanpalat kankaat kansainvälinen nallepäivä kansainvälinen nallepäivä 27.10. karvatukos kasvispihvit kasvivärjätty lanka Ken kengät Kepparit keppiheppa keppihevoset keskeneräiset käsityöt kesä kesäkurpitsa kesämekot kesäpojat kesäsää kesäteatteri kesäviili kevät kevätpäivä kevätpäiväntasaus keväänmerkit kierrätyskoristeet kilometrikisa kimalaiset kirjahylly kirjat Kirppari kirppis kirpputori kirpputorilöydöt kissa kissan hampaat kissan harjaus kissan korvatulehdus kissan kuljetuslaatikon päällinen kissan lelut kissan raapimat kissan ruokahalu kissan suolitukos kissanpennut kissanpentu kissanruoka kissanäyttely kissariiviö kissat kissat ulkoilevat kissojen aiheuttama tuho kissojen leikit kolarointi komeron siivous komerot kompurointi koti kotimyynti kukat Kurhn -nukke kurjet kurki kustomointi kuusenkerkkäjuoma kuusenkerkkäsiirappi kuusenkerkät kuusi kyy kyyttö kyytöt käsintehdyt nallet käsinuket käsityö käsityöt köynnösruusu ladulla kävely lampaat lampunvarjostin lapaset lehmä lehtokotilot leikkaus leikkikalut leikkileivonnaiset leipominen leipä leivonta lelumarkkinat lelut leskenlehti linnut Lucia luistelu lukeminen Lukuhaaste lumi lumi.luonto lumikengät lumisade luonto lyijykynäpiirros maalaaminen maisema mansikat mansikka marraskuu Matinvuoren laavu mekko metsä metsäreti mineily minikangaspuut minikokoiset kalusteet moussekakku muinaislinna mummun Barbie-leikit muotinukke muoviastiat museorollsroyce mustikat muuttolinnut Määkynmäki nalle nallen ompelu nallet nappeja neulakinnas neule nuken hatut nuken kengät nuken muokkaus nukenvaatteet nuket nukke nukkejen kustomointi nukkekodin kalusteet nukkekodin matot nukkekodit nukkekoti ompelu Ompelu nahkatyö ompelukone orava Outlander oviremppa Pakastin pakkanen paperimassa pappa pehmolelut perhosbaari Pesukatu piha pihakukat pihalinnut pihatyöt pihavalot pioni pionit pipo prinsessamekot pulloposti punatulkut puutarha pyhä birma pyöräily pääsiäinen rakentaminen remontti Remonttikevät remppa reppu retki Retro leksaker retroradio ruisleipä rullaluistimet ruoka rupikonna ruusu ruusut sairastaminen sammal sieni siilit siivoaminen siivoskelu Simba-nukke soppa sormikkaat st.petersburg festival ballet sukat suklaa Suomi 100 suutari syksy syksyn paluu säilöntä sää taikinajuuri takki takuu talvi talvinen metsä talvipäivänseisaus tapetointi telkkari terassi terassin verho tete the joulukalenteri Tiirinkosken tehdas tikli tomaatit tonttu tonttulakki tunnustus tuolien verhoilu tuolinpäälliset tupperware tuuli tuunatut nuket työtapaturma ulkoilu Unescon maailmanperintölista uusi kissa uusi vuosi uusi vuosi 2014 vakuutuskorvaus valokuvat vanha valaisin vanhapiika vanhat jutut vanhat nallet vappu vetoketjut vihreät tomaatit villamekko Villapaita villatakki vintagelakanat virkkaaminen virkkaus vuokot vuorikaunokki wwf:n luontokamerat yellow submarine yrtit

Ompeluhommia pitkin syksyä ja kokemus koronaviruksesta

  Uudelleen tuunattu kirpparilta ostettu vanha salkku! Tummempi on tehty salkun pintanahasta ja vaaleampi sisätilan jakaneesta ”väliseinästä...