sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Vuoden ensimmäinen kirpparikierros ja talvijuttuja

Kierrettiin siskon kanssa paikallisia kirppareita. Mukaan tarttui tietysti jotakin muutakin, mitä alunperin tarkoitus oli. Meillähän OLI tarkoitus.

Hyllylleni on aiemmin muuttanut muutamia edesmenneen ARI- nukketehtaan vauvoja. Ne vaan ovat niin söpöjä!


Nyt ei vastaan tullut yhtään vauvaa, vaan "isosisko". Hintaa oli muutama euro, alkuperäinen (?) pussi, johon tosin kirpparin pitäjä sai kunnon reiän irroittaessaan hintalappua. Ranteessa riipuu tehtaan merkkinä pahvilappu.


Tosi siisti, uskoakseni alkuperäisissä vaatteissa ja kengissä. Tuskin päässyt leikkeihin mukaan. Kuminauha käsien kiinnityksessä oli kuoleentunut niin, että katsoin parhaaksi vaihtaa. Kädet riippuivat niin surkeasti!
Nyt on hylly täynnä! On.

Tänään oli pilvinen päivä ja satoi lunta. Pakkastakin päivällä muutama aste , kiristyen iltaa kohti.



Loppiaisena oli myös aika kireä pakkanen. Lähitalon hepat ulkoilivat "takit" päällään.
Hiihtolatuja ei vielä ollut.


 Ompelin vuodenvaihteen tienoilla yhden nuken asun. Anorakin ja hiihtohousut. Villapaidan ja pipon kudoin Nalle-langasta ja Huopasesta virkkasin huopatossut,  jotka sitten huovutin veden ja saippuan avulla. Tyyli on 60-lukua, kuten mannekiinikin.



Tässä kuitenkin vaatteiden oikea omistaja. Huopatossut ovat tässä vaiheessa vielä kuivumassa! Nyt ei palele Lulun ystävääkään.

2 kommenttia:

  1. Lovely finds! The weather truly looks what we would expect to see if we were ever lucky enough to visit your country in the winter. And how amazing is it that you get to have ski trails!

    Did you see the northern lights yet this winter?

    Helenxx

    VastaaPoista
  2. Thank you! These days have been like in "the old days", snow and cold.
    The Northern Lights are quite unusual here because we live in southern Finland.
    A few years ago we were able to admire them. It was amazing! (we wish them to appear again)

    VastaaPoista

Tunnisteet

1:12 joulukuusi 20-luvun singer 70-luku aika amaryllis amppelimansikka Ari-nuket Ari-nukke askartelu auringonkukat auringonpaiste baletti Barbie Barbie -nukke Barbien kustomointi Barbien vaatteet blogi chilien kasvatus cookie drei m. puppe eläinlääkäri Eläke elämää pienoiskoossa-nukkekotinayttely ensilumi esiopetus fasaanit Flammentanz flunssa gabaldon hammassärky hapanjuuri harmi hattu heijastinlanka hellekesä hiihto hiihtäminen hiilipiirrokset historia Huiske huiske- esiopetusmateriaali huiskehemmot huonekalujen kokoaminen huonekalujen pintakäsittely huonekalurumba huonot valokuvat huopalapikkaat hämeen sanomat Hämeenlinnan kaupunkiuutiset iltatorimyynti isoäidinneliöt itsenäisyyspäivä itämainen lyhytkarva Janakkala Jolina Jolina-nukke joulu joulukalenteri joulukuu joulutortut joutsen juhannus juhlamekot järvi järvi jäässä jää jäätyneet sukset jäätynyt järvenselkä kahvi kakku kalenteri kangaskauppa kankaanpalat kankaat kansainvälinen nallepäivä kansainvälinen nallepäivä 27.10. karvatukos kasvispihvit kasvivärjätty lanka Ken kengät Kepparit keppiheppa keppihevoset keskeneräiset käsityöt kesä kesäkurpitsa kesämekot kesäpojat kesäsää kesäteatteri kesäviili kevät kevätpäivä kevätpäiväntasaus keväänmerkit kierrätyskoristeet kilometrikisa kimalaiset kirjahylly kirjat Kirppari kirppis kirpputori kirpputorilöydöt kissa kissan hampaat kissan harjaus kissan korvatulehdus kissan kuljetuslaatikon päällinen kissan lelut kissan raapimat kissan ruokahalu kissan suolitukos kissanpennut kissanpentu kissanruoka kissanäyttely kissariiviö kissat kissat ulkoilevat kissojen aiheuttama tuho kissojen leikit kolarointi komeron siivous komerot kompurointi koti kotimyynti kukat Kurhn -nukke kurjet kurki kustomointi kuusenkerkkäjuoma kuusenkerkkäsiirappi kuusenkerkät kuusi kyy kyyttö kyytöt käsintehdyt nallet käsinuket käsityö käsityöt köynnösruusu ladulla kävely lampaat lampunvarjostin lapaset lehmä lehtokotilot leikkaus leikkikalut leikkileivonnaiset leipominen leipä leivonta lelumarkkinat lelut leskenlehti linnut Lucia luistelu lukeminen Lukuhaaste lumi lumi.luonto lumikengät lumisade luonto lyijykynäpiirros maalaaminen maisema mansikat mansikka marraskuu Matinvuoren laavu mekko metsä metsäreti mineily minikangaspuut minikokoiset kalusteet moussekakku muinaislinna mummun Barbie-leikit muotinukke muoviastiat museorollsroyce mustikat muuttolinnut Määkynmäki nalle nallen ompelu nallet nappeja neulakinnas neule nuken hatut nuken kengät nuken muokkaus nukenvaatteet nuket nukke nukkejen kustomointi nukkekodin kalusteet nukkekodin matot nukkekodit nukkekoti ompelu Ompelu nahkatyö ompelukone orava Outlander oviremppa Pakastin pakkanen paperimassa pappa pehmolelut perhosbaari Pesukatu piha pihakukat pihalinnut pihatyöt pihavalot pioni pionit pipo prinsessamekot pulloposti punatulkut puutarha pyhä birma pyöräily pääsiäinen rakentaminen remontti Remonttikevät remppa reppu retki Retro leksaker retroradio ruisleipä rullaluistimet ruoka rupikonna ruusu ruusut sairastaminen sammal sieni siilit siivoaminen siivoskelu Simba-nukke soppa sormikkaat st.petersburg festival ballet sukat suklaa Suomi 100 suutari syksy syksyn paluu säilöntä sää taikinajuuri takki takuu talvi talvinen metsä talvipäivänseisaus tapetointi telkkari terassi terassin verho tete the joulukalenteri Tiirinkosken tehdas tikli tomaatit tonttu tonttulakki tunnustus tuolien verhoilu tuolinpäälliset tupperware tuuli tuunatut nuket työtapaturma ulkoilu Unescon maailmanperintölista uusi kissa uusi vuosi uusi vuosi 2014 vakuutuskorvaus valokuvat vanha valaisin vanhapiika vanhat jutut vanhat nallet vappu vetoketjut vihreät tomaatit villamekko Villapaita villatakki vintagelakanat virkkaaminen virkkaus vuokot vuorikaunokki wwf:n luontokamerat yellow submarine yrtit

Ompeluhommia pitkin syksyä ja kokemus koronaviruksesta

  Uudelleen tuunattu kirpparilta ostettu vanha salkku! Tummempi on tehty salkun pintanahasta ja vaaleampi sisätilan jakaneesta ”väliseinästä...