lauantai 6. kesäkuuta 2015

Nuoren kissan elämästä

Aamulla paistoi aurinko eikä ihmisellä ollut työpäivä, mutta ulos ei vaan päästetty. Ihminen lähti jonnekin pyöräilemään ja jätti meidät karvakamut kotiin keskenään. Onneksi antoi sentään ruokaa ensin.



 Syötiin omista kupeista (tai mummu kyllä söi säilykepurkista kiireissään)


Minäkin maistoin säilykepurkista


Mitä? Tämä on ihan samaa kummassakin!

Ihminen oli ainakin kaksi tuntia pois. Sitten se tuli ja kasteli koko kylpyhuoneen lattian, mutta me käytiin vähän juomassa sitä vettä. 
Sen jälkeen se ihminen lähti taas. Nyt ei ollut niin kauan poissa. Sillä oli tullessaan hyvältä tuoksuva ruokakassi ja toinen, jossa oli jotakin kasveja ja vielä lisäksi kaksi muuta kasvia, jotka se kylläkin ripusteli pihalle. Niin korkealle, ettei meistä kissoista kukaan päässyt kaivelemaan multaa. Harmi!


Mutta sitten me päästiin ulos. Valjaat puettiin päälle ja ovi aukaistiin. Paitsi itämaissisko juoksi ensin karkuun ja yritti sitten juonia itsensä ulos ilman ulkoilupukua, siis niitä valjaita. Meillä ei saa mennä ilman.
Ihminenkin tuli ulos ja toi mukanaan sellaisen vaahtoavan ämpärin. Ja kastelukannun, joka oli täynnä vettä. Tai ei se ihan täynnä ollut, koska join siitä. Se ihminen  alkoi harjata pihakalusteita kastellen harjaa siihen vaahtoveteen. Niissä tuoleissa oli kuulemma linnunkakkaa. Ei meitä kissoja yhtään häirinnyt. Minäkin yritin tarttua harjaan, mutta mä putosin!


Suoraan sinne ämpäriin. Mun peppu kastui tosi märäksi. Sitten se ihminen kaatoi lisää vettä päälle kastelukannusta. Piti kuulemma pestä se suopavaahto pois. Eikä se antanut mennä enää kukkapenkkejä kaivelemaan, vaan vei mut sisälle ja alkoi hangata pyyhkeellä. Olisinhan mä itsekin saanut jalat huollettua!
Ja sitten piti jäädä vielä kylpyhuoneeseen. Kyllä mä huusin siellä lujaa!
Olin siellä hirvittävän kauan. Ainakin viisi minuuttia! Kun ihminen päästi mut vihdoin pois sieltä, oli tytötkin jo sisällä ja valjaat piilotettu. Mä syön niistä muuten narut poikki. Narujen pureminen on kivaa. Mut täällä on kaikki kiva kiellettyä.  
Löysin yhtenä aamuna kivan leikkipaikan, kun ihminen oli vielä nukkumassa. Mahduin sinne just ja just, kun olin ensin tyhjentänyt sen. Ihminen ei näyttänyt yhtään ihastuneelta mun löydöstä. Sanoi, ettei neljä kiloa kissaa kuulu nukkekotiin eikä nukkekodin huonekalujen jalat ole tarkoitettu syötäväksi. No enhän mä niitä edes nielaissut. Pureskelin vaan. Ja osa oli mennyt rikki ihan itsestään, kun putosivat lattialle sieltä. Minusta se oli tosi kiva leikkipaikka, kun vihdoin onnistuin keplottelemaan sen etuseinän auki. Aikaisemmin olin yrittänyt sohia sinne vaan sellaisesta pienestä ovesta. Se kelju ihminen sitoi sellaisen nauhan koko nukkekodin ympäri. En saa sitä purtua poikki eikä sinne enää pääse. Mitähän keksisi seuraavaksi?
Tai keksinhän mä jo eilen. Ihminen oli kaatanu lasiinsa jotakin poreilevaa, happaman hajuista nestettä ja laittanut lasin olohuoneen pöydälle. Miksi ihmiset saa syödä tai juoda olohuoneessa mutta kissat ei? No, otin kovan vauhdin ja hyppäsin pöydälle. Pöytäliina on kätevä liukuri. Se lähti vauhdilla ja samaan vauhtiin yhtyi se lasikin. 
Sitten se ihminen ryhtyi pesemään mattoa ja sohvaa sillä lasin nesteellä. Vai hakikohan se jotain muuta siihen siniseen liinaan, jolla se hankasi niitä. Jotain se kiukutteli taas hangatessaan
 Myöhemmin illalla se heitti kuitenkin mulle villapalloa tosi monta kertaa. Se on kiva leikki, eikä ihminenkään suutu, kun tuon pallon sille lattialle enkä hyppää pöydälle yhtään kertaa. 

Sitten me oltiin taas kavereita. Se katsoi telkkaria, kun minä en enää jaksanut leikkiä sen kanssa. Lämmittelin vähän sen jalkoja. Ollaan me kuitenkin useimmiten ihan hyviä kavereita, vaikkei se aina ymmärräkään meidän nuorten kissapoikien touhuja.

2 kommenttia:

  1. Voi mitä kissatouhuja! Kaikkeen sitä nuoret kissat ehtivätkin :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä. Tämä tapaus on varsin ehtiväinen ja hyvin kekseliäs!

    VastaaPoista