sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kissoja, käsitöitä ja takatalvi!

Ai miten niin takatalvi, kun ei varsinainen talvikaan ole vielä päästänyt otteestaan?
Ei hyvältä näytä. Lunta tulee taivaan täydeltä. Edellisessä postauksessa metsän hiihtoladut olivat jo hyvässä sulamispisteessä kuorrutettuina melkoisella määrällä kuusen siemeniä ja kävyn suomuja. 
Tänä aamuna järven jääladulla näytti tältä:

 ... ja muuten siellä OLI hiihtäjiä, ihan perinteisellä tyylillä. Uskoakseni hiihtelivät kyllä ladun  vieressä! Tietysti vanhat sukset voi ajaa kirjaimellisesti loppuun tällä ladulla.

Järvellä oli kyllä melko autioita ja rannassa selvästi kevään merkkejä (ei kuitenkaan vielä leskenlehtiä)



 
 Aamulla oli niin hiljaista, että voimakkain ääni oli oman ulkoilupuvun kahina! Puolessa välissä rantalenkkiä alkoi tosin tuulla, äänekkäästi.

Kotiin palatessani totesin olevan askelmittaria köyhempi. Toivottavasti joku löysi kiinnitysspiraalilla varustetun mittarin ja korjasi talteen jäältä tai metsästä. Toimiva vehje, vähän käytetty ja paristokin vielä ok.
(kuva lainattu valmistajan sivulta)



 Kiitos yhteisistä
lenkeistä!











UFO oli myös koekäytössä. Ei, en lennellyt vaan sain vihdoin yhden U (un) F (finished) O (object):n valmiiksi. Kyseessä on vuonna 2009 aloitettu ja lähes valmistettukin ulkoilupuku, joka jostakin syystä (en tosiaan muista mistä) jäi roikkumaan henkariin. Takki lähes valmis, mutta housut kahdeksana kappaleena (2x etu ja 2x takakpl sekä päällikankaasta, että vuorikankaasta). Askartelin ne lopultakin valmiiksi.

Hyvin heijastaa muuten eikä siis ole polvihousut kuvasta huolimatta!


Lisää käsitöitä


Leikkimökin "suklaakakkua" ja "macaroneja" puuvillalangasta. Nämä ovat osin vielä vähän UFOja.






Terveiset kisuilta

 Saako tulla viereen?


 Kumpikaan ei vastaa, nukkuvat vaan. Taidan asettua tähän.


Väsyttää....
 Nojaan tuohon velipoikaan, ettei mummu vaan herää. Se kuitenkin murisee, jos huomaa.

 Nukkumatti tulee...


 
Oli tosi pehmeä nukkua veljen kylkeä vasten, mutta koska se kyllästy meihin tyttöihin, nukutaan sitten kahdestaan!



Torkkujen jälkeen voi katsella hauskoja eläinvideoita






3 kommenttia:

  1. Noi leivonnaiset kelpais mullekin! Ei tulis "sunnuntaiolo". Kisuille rapsutuksia! Upeeta että toi ulkoilupuku on valmis, mutta: MILLÄ SÄ NYT SISUSTIT MAKKARIN???

    Sehko

    VastaaPoista
  2. Ah, miten herkulliset tarjoomukset!!
    Olen jo vuosia himoinnut pieniä, makeita töitä: ommellen, neuloen, virkaten. Edelleen vaan haaveen tasolla...

    VastaaPoista
  3. Kissojen terveiset tutkittu taas oikein tarkkaan :) Leikkimökin tarjoomuksetkin ihasteltu kaikesta muuta puhumattakaan.
    Aurinkoisia kevätkelejä toivotellen, Mare

    VastaaPoista

Tunnisteet

1:12 joulukuusi 20-luvun singer 70-luku aika amaryllis amppelimansikka Ari-nuket Ari-nukke askartelu auringonkukat auringonpaiste baletti Barbie Barbie -nukke Barbien kustomointi Barbien vaatteet blogi chilien kasvatus cookie drei m. puppe eläinlääkäri Eläke elämää pienoiskoossa-nukkekotinayttely ensilumi esiopetus fasaanit Flammentanz flunssa gabaldon hammassärky hapanjuuri harmi hattu heijastinlanka hellekesä hiihto hiihtäminen hiilipiirrokset historia Huiske huiske- esiopetusmateriaali huiskehemmot huonekalujen kokoaminen huonekalujen pintakäsittely huonekalurumba huonot valokuvat huopalapikkaat hämeen sanomat Hämeenlinnan kaupunkiuutiset iltatorimyynti isoäidinneliöt itsenäisyyspäivä itämainen lyhytkarva Janakkala Jolina Jolina-nukke joulu joulukalenteri joulukuu joulutortut joutsen juhannus juhlamekot järvi järvi jäässä jää jäätyneet sukset jäätynyt järvenselkä kahvi kakku kalenteri kangaskauppa kankaanpalat kankaat kansainvälinen nallepäivä kansainvälinen nallepäivä 27.10. karvatukos kasvispihvit kasvivärjätty lanka Ken kengät Kepparit keppiheppa keppihevoset keskeneräiset käsityöt kesä kesäkurpitsa kesämekot kesäpojat kesäsää kesäteatteri kesäviili kevät kevätpäivä kevätpäiväntasaus keväänmerkit kierrätyskoristeet kilometrikisa kimalaiset kirjahylly kirjat Kirppari kirppis kirpputori kirpputorilöydöt kissa kissan hampaat kissan harjaus kissan korvatulehdus kissan kuljetuslaatikon päällinen kissan lelut kissan raapimat kissan ruokahalu kissan suolitukos kissanpennut kissanpentu kissanruoka kissanäyttely kissariiviö kissat kissat ulkoilevat kissojen aiheuttama tuho kissojen leikit kolarointi komeron siivous komerot kompurointi koti kotimyynti kukat Kurhn -nukke kurjet kurki kustomointi kuusenkerkkäjuoma kuusenkerkkäsiirappi kuusenkerkät kuusi kyy kyyttö kyytöt käsintehdyt nallet käsinuket käsityö käsityöt köynnösruusu ladulla kävely lampaat lampunvarjostin lapaset lehmä lehtokotilot leikkaus leikkikalut leikkileivonnaiset leipominen leipä leivonta lelumarkkinat lelut leskenlehti linnut Lucia luistelu lukeminen Lukuhaaste lumi lumi.luonto lumikengät lumisade luonto lyijykynäpiirros maalaaminen maisema mansikat mansikka marraskuu Matinvuoren laavu mekko metsä metsäreti mineily minikangaspuut minikokoiset kalusteet moussekakku muinaislinna mummun Barbie-leikit muotinukke muoviastiat museorollsroyce mustikat muuttolinnut Määkynmäki nalle nallen ompelu nallet nappeja neulakinnas neule nuken hatut nuken kengät nuken muokkaus nukenvaatteet nuket nukke nukkejen kustomointi nukkekodin kalusteet nukkekodin matot nukkekodit nukkekoti ompelu Ompelu nahkatyö ompelukone orava Outlander oviremppa Pakastin pakkanen paperimassa pappa pehmolelut perhosbaari Pesukatu piha pihakukat pihalinnut pihatyöt pihavalot pioni pionit pipo prinsessamekot pulloposti punatulkut puutarha pyhä birma pyöräily pääsiäinen rakentaminen remontti Remonttikevät remppa reppu retki Retro leksaker retroradio ruisleipä rullaluistimet ruoka rupikonna ruusu ruusut sairastaminen sammal sieni siilit siivoaminen siivoskelu Simba-nukke soppa sormikkaat st.petersburg festival ballet sukat suklaa Suomi 100 suutari syksy syksyn paluu säilöntä sää taikinajuuri takki takuu talvi talvinen metsä talvipäivänseisaus tapetointi telkkari terassi terassin verho tete the joulukalenteri Tiirinkosken tehdas tikli tomaatit tonttu tonttulakki tunnustus tuolien verhoilu tuolinpäälliset tupperware tuuli tuunatut nuket työtapaturma ulkoilu Unescon maailmanperintölista uusi kissa uusi vuosi uusi vuosi 2014 vakuutuskorvaus valokuvat vanha valaisin vanhapiika vanhat jutut vanhat nallet vappu vetoketjut vihreät tomaatit villamekko Villapaita villatakki vintagelakanat virkkaaminen virkkaus vuokot vuorikaunokki wwf:n luontokamerat yellow submarine yrtit

Ompeluhommia pitkin syksyä ja kokemus koronaviruksesta

  Uudelleen tuunattu kirpparilta ostettu vanha salkku! Tummempi on tehty salkun pintanahasta ja vaaleampi sisätilan jakaneesta ”väliseinästä...