sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Tammikuinen lauantai ja vähän sunnuntaitakin

Imuroituani lauantaiaamuna soffan, tempaisin istuintyynyjen päälliset irti.
Niissä on kätevät vetoketjut, mutta kangas EI ole vesipestävää. Siispä tungin ne pesukoneeseen kolmenkympin hienopesuun. Eikös se sitä juuri tarkoita? Vähän Vanishia perään. Lähtee kissojen mahdolliset sotkut.
Pesun aikana pyöräytin vanulevyä tyynyjen päällipuolelle  ja kiepautin vielä kuitukangasta päälle. Kontaktiliimalla kiinni ja kuitukangas  lisäksi muutamalla pistolla ommellen. Istuintyynyjen pinta oli muuttunut kummallisen möykkyiseksi. Syynä oli alkuperäisen vanun "rullautuminen" pieniksi juomuiksi paksun superlonlevyn päällä.
Muuten, sohvan alta löytyi 12 leluhiirtä. En hämmästynyt. Pikkuinen ilahtui silminnähden.


Assistentti keskipisteenä hidastamassa työtä. Tietysti.


Vanua ja kangasta oli niin sanotusti juri ja juuri riittävästi
 Koneen lingottua päälliskankaat kiskoin ne kosteana tyynyjen päälle ja laitoin kylppäriin lämpimään kuivumaan. Ihan hyvät tuli! Kuivana tuskin olisin saanut niitä paikalleen. Istuintyynyn pohjana on puuvillakangas joka (lievästi sanottuna) kutistui!


Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Kissat luulevat varmaan, että sohva on niitä varten. Paitsi, että siinä on niistä lähes aina joku nukkumassa, siihen on terotettu kynnetkin erinäisiä kertoja. Irtolangat olen ajellut nypynpoistajalla, joten ehkä jo piankin on odotettavissa nahan luonti eli kangas vaan yksinkertaisesti putoaa pois.... Mulla ON jo varasuunnitelma!


Lauantai oli muuten kaunis päivä!


Aurinko paistoi ja puut olivat kauniisti kuurassa. Kuvassa näkyy siis aurinkoisuus! Kuurat jäi kuvaamatta, kun puhelimesta loppui tämän kuvan jälkeen akku! 
Iltapäivän kävelylenkillä kuvattua.














Sunnuntaina sisko houkutteli hiihtämään uusille urille. Parin kilometrin päässä on kaupungin kunnossapitämä latu, jota ei vaan ole tullut koskaan käytyä kokeilemassa. Mainio peltolenkki olikin. Ja luonto ympärillä uskomattoman kaunista! Valkoinen hanki, kuuraiset puut!
Harmi, ettei tuonne ole yhdyslatua  kotiovelta, kuten noille tutummille urille. Kokeilimme kuitenkin kotiinpäin tulessa lähes umpihankihiihtoa yli läheisen pellon. Sikäli lähes, että joku yksinäinen hiihtäjä oli umpihankihiihtänyt ennen meitä.  Se pelto loppuikin sitten oikein kunnon ojaan! Lennätimme sukset ojan yli ja rämmimme itse ojan kautta toiselle puolelle. Siellä olikin jäljistä päätellen seutukunnan koirien julkinen vessa. Kiitos pakkasen, ei tarvinnut kuitenkaan pestä suksia reissun päätteeksi.





Mukavaa alkavaa viikkoa! Hiihtämisiin!


3 kommenttia:

  1. Kiva että sohvan päällisten pesu onnistui.Olen itsekin joskus pessyt meidän sohvien päälliset,ja hyvin on onnistunut.Miksiköhän niissä yleensä kielletään vesipesu.

    Me käytiin hiihtämässä viime lauantaina ja oli kivaa.

    VastaaPoista
  2. Tiedä sitten olisiko tuossa kankaassa ollut jokin pintakäsittelyaine, joka nyt häipyi tms. Ainakin siistimpi nyt kuin ennen joka tapauksessa ;)

    Hiihtäminen on tosi kivaa, varsinkin kun sukset luistaa enimmäkseen eteenpäin!

    VastaaPoista
  3. Kissojen päiväunituokio näyttää houkuttelevalta. Levollisuus tartuu ruudun välitykselläkin :)

    VastaaPoista