lauantai 29. joulukuuta 2012

Lomapäivinä askarrellen

Jo ennen joulua askartelin lähimmille työkavereille kolmiulotteiset kortit. Tuli tehtyä tähtiä hmmm... aika monta. Pussitin kultaspraylla käsitellyt pienet tähdet kiinnitettyäni niihin jouluisen rusetin. Ja  kuva on taas varsin epätarkka!


Joululomalla tartuin sukkapuikkoihin ja käytin villatakin loppulangat.


Näihin riitti hyvin.


Sukkiinkin sain vielä varret!

Pikku pöllöihin idea tästä lehdestä. Sukkapöllöt ovat vielä vailla silmiä.


Tässä vielä jouluaaton "kuva-arvoitus". 



Lähihistoria toistaa itseään näköjään. Voi hitto! 
Enpä taida viitsiä aloittaa uutta matsia tupperin kanssa, kun edellinen kesti juuri kuukausikaupalla ja oli kaikkea muuta kuin miellyttävää. 


Toivottelen täältä puikkojen kilinästä kuitenkin mukavia "vanhan vuoden"  loppupäiviä !


4 kommenttia:

  1. Nyt hoksasin, että itsekin suunnittelin tekeväni tuollaisia moniuloitteisia tähtiä. Ohjeenkin olin talteen laittanut. No, saa sitten ensi jouluun jäädä.
    Langankulutustaloita loppukerien merkeissä itsekin täällä viettelen. Tuo pöllöaihe kiehtoo kovasti.

    Ei voi olla totta, että taas tupperi petti.

    Hyviä kuluvan vuoden viimeisiä päiviä ja puikkojen kilinällä jatkuvaa tulevaa vuotta!

    VastaaPoista
  2. Tähtiä tuli väkerreltyä eri kokoisia ja eri vahvuisista papereista hyvinkin parikymmentä. Karkkipapereistakin tuli aika veikeitä.

    Tupperin kanssa en liene yhteen sopiva. Katsotaan, mikä "leviää" seuraavaksi :(

    VastaaPoista
  3. Happy New Year and wishing you much happiness and love for 2013.
    Many thanks for visiting me and your friendship.

    Hugs
    Carolyn

    VastaaPoista
  4. hard to believe I am very happy to be joined commented here, it makes an experience for me si iom
    pengobatan untuk sembuhkan infeksi rahim,obat pelancar susah buang air besar,cara ampuh mengatasi obesitas atau kegemukan,pengobatan untuk sembuhkan fistula ani,pengobatan untuk sembuhkan payudara bengkak,pengobatan untuk sembuhkan jantung aritmia,cara menaikan trombosit pada penderita dbd,pengobatan untuk sembuhkan demam kelenjar,pengobatan untuk hilangkan telinga berdengung,pengobatan alami untuk sembuhkan varikokel,pengobatan alami sembuhkan step pada anak,pengobatan alami hilangkan benjolan di ketiak,pengobatan untuk sembuhkan tipes pada anak,pengobatan untuk sembuhkan stroke ringan,pengobatan untuk sembuhkan gondok beracun,obat pereda sinusitis tradisional,obat penghilang kista tradisional,obat penghilang polip hidung tradisional,obat penghilang gondongan tradisional,obat penghilang lipoma tradisional,obat pereda batuk berdahak tradisional,cara mengatasi penyakit ispa pada anak,obat pereda nyeri rematik tradisional,obat pereda nyeri ulu hati tradisional,cara mencegah dan mengatasi bunion,obat pereda demam tinggi tradisional,obat pelebur batu empedu tradisional,cara mengobati bab berdarah dan berlendir,pengobatan tradisional kista medullary,obat pereda nyeri otot dan sendi,pengobatan tradisional hemofilia,cara mengobati luka bakar melepuh,obat infeksi kelenjar mulut tradisional (kandidiasis oral),cara mengobati ulkus peptikum,pengobatan tradisional peranakan turunan,cara mengobati sindrom iritasi usus,pengobatan tradisional untuk penyakit ayan,cara cepat meredakan nyeri ulu hati,cara mengobati emboli paru,pengobatan gusi bengkak dan bernanah,cara mengobati tonsilitis kronis,cara mengobati laringitis kronis,ocara meredakan maag kambuh,obat stroke hemoragik tradisional,cara menyembuhkan radang panggul

    VastaaPoista

Tunnisteet

1:12 joulukuusi 20-luvun singer 70-luku aika amaryllis amppelimansikka Ari-nuket Ari-nukke askartelu auringonkukat auringonpaiste baletti Barbie Barbie -nukke Barbien kustomointi Barbien vaatteet blogi chilien kasvatus cookie drei m. puppe eläinlääkäri Eläke elämää pienoiskoossa-nukkekotinayttely ensilumi esiopetus fasaanit Flammentanz flunssa gabaldon hammassärky hapanjuuri harmi hattu heijastinlanka hellekesä hiihto hiihtäminen hiilipiirrokset historia Huiske huiske- esiopetusmateriaali huiskehemmot huonekalujen kokoaminen huonekalujen pintakäsittely huonekalurumba huonot valokuvat huopalapikkaat hämeen sanomat Hämeenlinnan kaupunkiuutiset iltatorimyynti isoäidinneliöt itsenäisyyspäivä itämainen lyhytkarva Janakkala Jolina Jolina-nukke joulu joulukalenteri joulukuu joulutortut joutsen juhannus juhlamekot järvi järvi jäässä jää jäätyneet sukset jäätynyt järvenselkä kahvi kakku kalenteri kangaskauppa kankaanpalat kankaat kansainvälinen nallepäivä kansainvälinen nallepäivä 27.10. karvatukos kasvispihvit kasvivärjätty lanka Ken kengät Kepparit keppiheppa keppihevoset keskeneräiset käsityöt kesä kesäkurpitsa kesämekot kesäpojat kesäsää kesäteatteri kesäviili kevät kevätpäivä kevätpäiväntasaus keväänmerkit kierrätyskoristeet kilometrikisa kimalaiset kirjahylly kirjat Kirppari kirppis kirpputori kirpputorilöydöt kissa kissan hampaat kissan harjaus kissan korvatulehdus kissan kuljetuslaatikon päällinen kissan lelut kissan raapimat kissan ruokahalu kissan suolitukos kissanpennut kissanpentu kissanruoka kissanäyttely kissariiviö kissat kissat ulkoilevat kissojen aiheuttama tuho kissojen leikit kolarointi komeron siivous komerot kompurointi koti kotimyynti kukat Kurhn -nukke kurjet kurki kustomointi kuusenkerkkäjuoma kuusenkerkkäsiirappi kuusenkerkät kuusi kyy kyyttö kyytöt käsintehdyt nallet käsinuket käsityö käsityöt köynnösruusu ladulla kävely lampaat lampunvarjostin lapaset lehmä lehtokotilot leikkaus leikkikalut leikkileivonnaiset leipominen leipä leivonta lelumarkkinat lelut leskenlehti linnut Lucia luistelu lukeminen Lukuhaaste lumi lumi.luonto lumikengät lumisade luonto lyijykynäpiirros maalaaminen maisema mansikat mansikka marraskuu Matinvuoren laavu mekko metsä metsäreti mineily minikangaspuut minikokoiset kalusteet moussekakku muinaislinna mummun Barbie-leikit muotinukke muoviastiat museorollsroyce mustikat muuttolinnut Määkynmäki nalle nallen ompelu nallet nappeja neulakinnas neule nuken hatut nuken kengät nuken muokkaus nukenvaatteet nuket nukke nukkejen kustomointi nukkekodin kalusteet nukkekodin matot nukkekodit nukkekoti ompelu Ompelu nahkatyö ompelukone orava Outlander oviremppa Pakastin pakkanen paperimassa pappa pehmolelut perhosbaari Pesukatu piha pihakukat pihalinnut pihatyöt pihavalot pioni pionit pipo prinsessamekot pulloposti punatulkut puutarha pyhä birma pyöräily pääsiäinen rakentaminen remontti Remonttikevät remppa reppu retki Retro leksaker retroradio ruisleipä rullaluistimet ruoka rupikonna ruusu ruusut sairastaminen sammal sieni siilit siivoaminen siivoskelu Simba-nukke soppa sormikkaat st.petersburg festival ballet sukat suklaa Suomi 100 suutari syksy syksyn paluu säilöntä sää taikinajuuri takki takuu talvi talvinen metsä talvipäivänseisaus tapetointi telkkari terassi terassin verho tete the joulukalenteri Tiirinkosken tehdas tikli tomaatit tonttu tonttulakki tunnustus tuolien verhoilu tuolinpäälliset tupperware tuuli tuunatut nuket työtapaturma ulkoilu Unescon maailmanperintölista uusi kissa uusi vuosi uusi vuosi 2014 vakuutuskorvaus valokuvat vanha valaisin vanhapiika vanhat jutut vanhat nallet vappu vetoketjut vihreät tomaatit villamekko Villapaita villatakki vintagelakanat virkkaaminen virkkaus vuokot vuorikaunokki wwf:n luontokamerat yellow submarine yrtit

Ompeluhommia pitkin syksyä ja kokemus koronaviruksesta

  Uudelleen tuunattu kirpparilta ostettu vanha salkku! Tummempi on tehty salkun pintanahasta ja vaaleampi sisätilan jakaneesta ”väliseinästä...