lauantai 2. heinäkuuta 2016

Näin siinä (taas) kävi

ettei mennyt a) niinkuin meinattiin b) nappiin c) niinkuin Strömsöössä tms.

Eli pikku remonttimme jatkuu yhä. Sen piti olla siis päivän juttu. Se päivä oli keskiviikko 22.6. Tuli ja meni. Kalusteasentaja saapui sovitusti aamulla ja aloitti kaapinovien asennukset toteamalla, että niistä puuttuivat tarvittavat poraukset. Siis ne kolot, joihin saranat kiinnitetään. Hän ampaisi kalustetehtaalle, joka onneksi on tuossa muutaman kilometrin päässä. Ovet ja välitilalevyt tuli lopulta asennettua. Vähän oli mutkia matkassa (lue: liesituulettimen omitunen kiinnitys), mutta lopulta siltä osin ok. Eteiseen kokosi yhden komeron ok. Sitten naulakolle komeron, Ok. Ja naulakon jatkeeksi kapean komeron. Eipä koonnutkaan. Tehtaan edustaja, joka oli käynyt mittaamassa paikan, ei ollut huomannut, että aukko, jonne komerokompleksi tulisi, onkin takareunastaan muutaman millin kapeampi kuin edestä. Kalustelevystä tehty komero ei sitten jousta, joten asentaja nappasi osat mukaansa ja kertoi toimittavansa ne kavennettavaksi. Soittaa, kun tulee naputtelemaan paikalleen. Soitin sitten hänelle viime tiistaina. Odotteli vielä osien muokkausta, mutta epäili saavansa muutaman päivän sisällä homman haltuun, sillä kalustetehdas jää kesälomalle heinäkuun alkaessa. No, eipä ole kuulunut!
Jatkamme elämää lievän kaaoksen keskellä.
Ennen (kolhiintuneet ovet ja haljennut laatoitus välitilassa)
















uudistus valmistumassa





















Eikä tässä vielä kaikki, kuului taannoinen sanonta.





Vahvalla vasemmalla napsautin torstai-iltana tiskikoneen hanan kappaleiksi. En tiennytkään,että vasuri on vahvistunut NOIN paljon oikean käden ollessa toipilaana.


Se oli sitten sen hanan käyttöikä täyttynyt, sanoi putkimies seuraavana päivänä. Uusittu hana uusittuun keittiöön, mikäs siinä! Onneksi oli hyvin sirokokoinen, nuori ja näppärä putkireiska, sillä uuden hanan asentaminen olikin ollut haastava juttu, hana sijaitsee tiskikoneen takana ja tilaa oli niukalti. Siinä se nyt kuitenkin on!





Lauantain lämpimäiset:

Sipulinallet ja siemenleipä



Nallet

2 dl vehnäjauhoja
2 dl sämpyläjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 tl paprikajauhetta
½ dl paahdettua sipulirouhetta
1 dl juustoraastetta
100 g voita
n. 1dl vettä
 Kuivat aineet sekoitetaan ja voi nypitään joukkoon. Lopuksi lisätään vesi nopeasti sekoittaen. Jaoin taikinan voideltuihin pikkunallevuokiin ja paistoin 225 C noin 25 min. 

Siemenleipä

1,5 dl ohrahiutaleita (kaurahiutaleet käy myös)
1,5 dl auringonkukan siemeniä
1,5 dl kurpitsansiemeniä
1 dl pellavansiemeniä
vajaa tl suolaa
3 kananmunaa
3 rkl maissi- tai perunajauhoja

voi lisätä vielä
n. rkl (suolatonta) yrttimaustetta

Kaikki aineet sekoitetaan ja levitetään leivinpaperin päälle ohueksi kerrokseksi. 175 C uuniin n. 25 minuutin ajaksi. Leikataan paloiksi heti kuumana ja annetaan jäähtyä. Nam!



Lopuksi pari kuvaa päiväuneksijoista






Varpusemo toi pikkuiset tutustumaan pihallemme. Kertoi ilmeisesti, että täältä löytyy sitten tulevana talvena ruokaa.  :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti