sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Askartelua, muistelemista


Askartelupaperia, paksua pahvia, lahjapaperia, ompelukone, liimaa, vinonauhaa, lankaa...



Koska en ole kirjansitoja, enkä ymmärrä hienosta tekniikasta muuta kuin sen mitä vanhan kirjan purkamalla saa selville (ja sitäkin tietoa harkiten väärin käyttäen), taittelin ensin tarkkaan valitun väriset askartelupaperit kahtia ja ompelin koneella pitkin pistoin taitteelta aina muutaman paperin nipuiksi. Yhdistin sitten nämä niput pujottelemalla selkäpuolelle vahvempaa lankaa ompelutikkien lomitse yhdistäen näin useamman nipun kirjaksi. Tähän taustaan ruuttasin liimaa, ihan Eri-Keeperiä vaan, ja liimaan kiinni ohuen organzanauhan noin niinkuin tukemaan liimausta. 
Kannet leikkasin tukevasta pahvista, taustaksi taipuisan pahvisuikaleen ja koko hoito avatulla vinonauhalla kiinni. Tässä vaiheessa kirja ja kannet olivat vielä erillään. 



Kansien päälle liisterillä kiinni neulekuvioista lahjapaperia à la Kaffe Fasset. Liisteriä muuten maistoi karvakamuista nuorin. Se myös levitti liisterijauhetta seuraavana yönä pitkin keittiötä. Olin unohtanut liisterijauhepakkauksen pöydälle.


Lopuksi kirja kokoon liimaamalla sen uloimmat lehdet kansipahveihin. 

Sisältönä oli kaikkea pientä - sanaa ja kuvaa - työtoveruutemme ja ystävyytemme alkutaipaleelta.


Mitä mainioimpia eläkepäiviä toivottamassa olivat viimeisella aukeamalla myös meidän molempien "voimaeläimet". 

Oli tosi hauskaa muistella kirjaa kootessa kaikkea yhdessä koettua. Sisältö oli aika lailla työelämästä, mutta tuskin olisimme koskaan tavanneetkaan ilman yhteistä työhistoriaa. Nyt työpaikat ovat olleet erillään jo vuosikaudet, ystävyys on sen sijaan säilynyt lämpimänä. 

Ihania eläkepäiviä T! Toivottavasti muutamien vuosien kuluttua tullaan perässä!

Mukavaa oli tavata myös muita entisiä työkavereita, nykyisiä ystäviä. Vanhoja muistellessa ja uusista elämän kuvioista keskustellessa aika rientää aina turhankin nopsaan. Seinäkello tosin päätti, että nyt ei minuutteja lasketa ja pysähtyi!



1 kommentti:

  1. Your blog is very impressive and have the useful information it is really caught my attention.
    ____________
    iphone 6 Gold HD Wallpaper

    VastaaPoista

Tunnisteet

1:12 joulukuusi 20-luvun singer 70-luku aika amaryllis amppelimansikka Ari-nuket Ari-nukke askartelu auringonkukat auringonpaiste baletti Barbie Barbie -nukke Barbien kustomointi Barbien vaatteet blogi chilien kasvatus cookie drei m. puppe eläinlääkäri Eläke elämää pienoiskoossa-nukkekotinayttely ensilumi esiopetus fasaanit Flammentanz flunssa gabaldon hammassärky hapanjuuri harmi hattu heijastinlanka hellekesä hiihto hiihtäminen hiilipiirrokset historia Huiske huiske- esiopetusmateriaali huiskehemmot huonekalujen kokoaminen huonekalujen pintakäsittely huonekalurumba huonot valokuvat huopalapikkaat hämeen sanomat Hämeenlinnan kaupunkiuutiset iltatorimyynti isoäidinneliöt itsenäisyyspäivä itämainen lyhytkarva Janakkala Jolina Jolina-nukke joulu joulukalenteri joulukuu joulutortut joutsen juhannus juhlamekot järvi järvi jäässä jää jäätyneet sukset jäätynyt järvenselkä kahvi kakku kalenteri kangaskauppa kankaanpalat kankaat kansainvälinen nallepäivä kansainvälinen nallepäivä 27.10. karvatukos kasvispihvit kasvivärjätty lanka Ken kengät Kepparit keppiheppa keppihevoset keskeneräiset käsityöt kesä kesäkurpitsa kesämekot kesäpojat kesäsää kesäteatteri kesäviili kevät kevätpäivä kevätpäiväntasaus keväänmerkit kierrätyskoristeet kilometrikisa kimalaiset kirjahylly kirjat Kirppari kirppis kirpputori kirpputorilöydöt kissa kissan hampaat kissan harjaus kissan korvatulehdus kissan kuljetuslaatikon päällinen kissan lelut kissan raapimat kissan ruokahalu kissan suolitukos kissanpennut kissanpentu kissanruoka kissanäyttely kissariiviö kissat kissat ulkoilevat kissojen aiheuttama tuho kissojen leikit kolarointi komeron siivous komerot kompurointi koti kotimyynti kukat Kurhn -nukke kurjet kurki kustomointi kuusenkerkkäjuoma kuusenkerkkäsiirappi kuusenkerkät kuusi kyy kyyttö kyytöt käsintehdyt nallet käsinuket käsityö käsityöt köynnösruusu ladulla kävely lampaat lampunvarjostin lapaset lehmä lehtokotilot leikkaus leikkikalut leikkileivonnaiset leipominen leipä leivonta lelumarkkinat lelut leskenlehti linnut Lucia luistelu lukeminen Lukuhaaste lumi lumi.luonto lumikengät lumisade luonto lyijykynäpiirros maalaaminen maisema mansikat mansikka marraskuu Matinvuoren laavu mekko metsä metsäreti mineily minikangaspuut minikokoiset kalusteet moussekakku muinaislinna mummun Barbie-leikit muotinukke muoviastiat museorollsroyce mustikat muuttolinnut Määkynmäki nalle nallen ompelu nallet nappeja neulakinnas neule nuken hatut nuken kengät nuken muokkaus nukenvaatteet nuket nukke nukkejen kustomointi nukkekodin kalusteet nukkekodin matot nukkekodit nukkekoti ompelu Ompelu nahkatyö ompelukone orava Outlander oviremppa Pakastin pakkanen paperimassa pappa pehmolelut perhosbaari Pesukatu piha pihakukat pihalinnut pihatyöt pihavalot pioni pionit pipo prinsessamekot pulloposti punatulkut puutarha pyhä birma pyöräily pääsiäinen rakentaminen remontti Remonttikevät remppa reppu retki Retro leksaker retroradio ruisleipä rullaluistimet ruoka rupikonna ruusu ruusut sairastaminen sammal sieni siilit siivoaminen siivoskelu Simba-nukke soppa sormikkaat st.petersburg festival ballet sukat suklaa Suomi 100 suutari syksy syksyn paluu säilöntä sää taikinajuuri takki takuu talvi talvinen metsä talvipäivänseisaus tapetointi telkkari terassi terassin verho tete the joulukalenteri Tiirinkosken tehdas tikli tomaatit tonttu tonttulakki tunnustus tuolien verhoilu tuolinpäälliset tupperware tuuli tuunatut nuket työtapaturma ulkoilu Unescon maailmanperintölista uusi kissa uusi vuosi uusi vuosi 2014 vakuutuskorvaus valokuvat vanha valaisin vanhapiika vanhat jutut vanhat nallet vappu vetoketjut vihreät tomaatit villamekko Villapaita villatakki vintagelakanat virkkaaminen virkkaus vuokot vuorikaunokki wwf:n luontokamerat yellow submarine yrtit

Ompeluhommia pitkin syksyä ja kokemus koronaviruksesta

  Uudelleen tuunattu kirpparilta ostettu vanha salkku! Tummempi on tehty salkun pintanahasta ja vaaleampi sisätilan jakaneesta ”väliseinästä...