maanantai 17. elokuuta 2015

Vanhasta uutta




Kirpparilta ostin kesällä pikkurahalla nuken, joka oli muuten melko hyvässä kunnossa edelleen muokattavaksi, vain hiukset oli hoidettu selvittämättömään takkuun. Liekö jotakin "hiustehoitoainettakin" käytetty. Ainakin olivat melko tahmeat!
Ensimmäinen ajatus oli saada tästä vartalo ylimääräiselle nuken päälle ja heittää koko takkupää roskikseen. Eivät sitten tämä vartalo ja se ylimääräpää sopineetkaan yhteen. Ihmeesti silmä valehtelee, Kaulat näyttävät jokseenkin yhtä paksuilta mutta päätä sovitettaessa eivät sitä kuitenkaan ole,
Muokkasin lainalasten opetukseen apulaisen.

Tästä liikkeelle (huom! avustaja ehtii joka paikkaan)

Ensin tukka pois, kasvot puhtaiksi eli silmistä ja huulista värit pois. Hiusten "juurissa" pään sisältä olikin aika nyppiminen, sillä kaulassa oleva aukko oli niin pieni, että kapeakärkisisllä pihdeillä ja pinseteillä oli työlästä työskennellä, jottei repinyt aukkoa.
Uutta tukkaa en sitten ajatellut edes istuttaa, vaan tein nukelle peruukin. Virkkaamalla jostakin ikivanhasta hapsulangasta huopalankatehostein. Entisten hiusten reikiin tein muutamia ompeleita tikkauslangalla. Näihin kiinnitin peruukin, jottei putoa! Nuken päähän ompelu oli kokeilun tulos. Kiehuvalla vedellä kallon sai pehmitettyä, mutta pian se kovettui ennalleen, eikä neula enää mahtunutkaan reiästä. Jostain muistan lukeneeni lämmön varaamiseen käytetyn sellaista lämmitettävää jyväpussia. Sehän toimi! Istuin hellesäässä kuuma kaurapussi sylissä ommellen nuken päähän tukiompeleita! Hehheh! Mukavampaa olisi ollut talvipakkasessa (ehkä sitten uudestaan).

Sitten kasvojen kimppuun.
Maalasin uudet silmät. Pilasin toisen silmän levittämällä siihen vesiliukoista lakkaa ennen kuin akryyliväri oli kunnolla kuivunut. Korjasin silmän uudelleen ja suihkutin fixatiivia päälle. Näin en ole koskaan toiminut. Saa nähdä onko tulos kestävä.


Saanko esitellä:
Metsähaltia








Toinen kaljupää sai istutetut hiukset


Ihmisten peruukkihius oli HIUKAN liian paksua


























Pikkunukke lähti leikkeihin, haltia enemmänkin teatterikäyttöön.

Mukavaa elokuun jatkoa!





torstai 6. elokuuta 2015

Nukkehommat vaan jatkuvat

Huolsimme lainalasten kanssa My Little Ponyt ja Barbiet näin kesälomien päätyttyä. Barbielaatikossa oli myös Barbie -lapsia. Oikeastaan olivat Simba-tehtaan valmistamia pienempiä nukkeja, eivät Mattelin, kuten Barbiet. Yhden hiukset oli kieputettu sievästi kahdelle kerälle ja, kun pikkukampaaja ryhtyi aukomaan hiuksia, ne jäivät kirjaimellisesti hänen käteensä. Murtuivat juuresta irti. Ajattelin yrittää siirtää uuden tukan nukkeparalle käyttäen samaa vanhaa peruukkia, kuin englantilaisen lordin päähän, joten pakkasin nukkeparan mukaani kotiin. Mutta olipa homma saada nuo hiuksen tyngät irti! Ne murenivat pieneksi silpuksi tonkiessani pinseteillä pään sisältä. Siinähän vierähti mukavasti koko keskiviikkoilta!


Tässä nukke "kampaamisen" jäljiltä.


Avustajakin tutkii.

Vielä hän ei ole saanut uusia kutreja, mutta palaan asiaan, kun uusi kuontalo on kunnossa. Jos on?

Kesälomat siis päättyivät ja alkoi kesä. Lämmintä yli 20 celsiusta jo monta päivää peräkkäin toisin kuin aiemmin kuluvan kesän aikana.
Nautitaan siis tästä!

maanantai 3. elokuuta 2015

Vielä yksi nukke

Aiemmin kesällä sain "kaupantekijäisiksi" kirpputorilta irrallisen nuken pään, Barbie-vartaloon sopivan Arielin. Nyt kokeilin, miten aknevoide poistaa sen naamassa olleen värjäytymän (liekö jollain huopakynällä tai väriliidulla laitettu vähän poskipu.. eikun sineä). Kasvoissa oli sinertävää väriä. Kas kummaa, reilun viikon hoidolla kasvot alkavat näyttää jo aika normaalin värisiltä. Taitaa toimia! Aika myrkkyä. Varsinaisesti tätä aknevoidetta ostin saadakseni kesällä ostamastani ARI-nukesta vaatteiden alta paljastuneet huopakynäjäljet pois. Niin, ostajan varsinainen moka, en tarkistanut kunnolla nuken kuntoa. No, eipä tuo juuri mitään maksanutkaan.
Käväisin yhdellä kirpparilla töistä tullessa (jep, ensimmäinen työpäivä loman jälkeen). Ajatus oli, että kohdalle sattuisi hyvin halpaan hintaan jokin ehjävartaloinen, takkutukka tms. Barbie, jonka pään voisi surutta poistaa. Eipä onnistanut. Kunnosta riippumatta, siis siistit ja sottaiset, maksoivat lähes poikkeuksetta neljä euroa. Onko täällä joku kirpparimyyjien kartelli? :)
Ei siis löytynyt sitä mitä hain, mutta kuten usein ennenkin, löytyi jotakin, mitä en hakenut, mutten voinut jättää lunastamattakaan. Nukkehyllyyn saa muuttaa nyt yksi ns. muotinukke. Jotenkin tämä oli vaan niin söpö! Kiinalainen, nivelletty Kurhn -nukke.

Hattu ja mekko ilmeisesti alkuperäiset, hattu ompelulangalla kiinni  päässä! Hame puuttuu ja kengät ovat vaihtuneet. Myös jotakin muuta rekvisiittaa on ilmeisesti kuulunut nuken varusteisiin alunperin. Parilla kolikolla hän vaihtoi omistajaa. Pesulle ja hyllyyn!

Kesällä pöydän vuoraamaltani kirppikseltä soitetiin tänään. Yksi tuote oli löytänyt vielä omistajan ollen "kateissa" pöytää tyhjentäessäni. Rehellinen yrittäjä! Tiedän, että joillakin kirppareilla tämä olisi luettu myyjän hävikkiin ja rahat jääneet yrittäjän taskuun. Hienoa! Käväisenpä noutamassa kolikot pois lähipäivinä.