lauantai 21. toukokuuta 2016

Yhtä sun toista toukokuun 2016 lopussa

Moi vaan pitkästä aikaa!


Hupsista vaan, muutama viikko vierähtänyt taas. Ulkona näyttää jo varsin kesäiseltä. Mukavaa, aurinko paistaa ja lämmintäkin on luvattu. Pihahommat on kirjaimellisesti kesannolla. Talvella ruttuun luisteltu olkapää magneettikuvattiin, koska hyvin alkaneen fysioterapian aikana liikeradat yllättäin huononivat. Olin telonut sitä muutaman kerran vielä uudelleen lainalasten seurassa. Kesäkuun alussa viuhahtaa sitten kirurgin veitsi! Tuleva kesäkuu voisi sitten ollakin minun puolestani oikein viileä. Saamieni ohjeiden mukaan räpylä on neljän viikon ajaksi sidottu vartaloon kiinni liikkumisen estämiseksi. Saa olla kateellinen! Minun ei tarvitse mennä uimaan, ei pyöräilemään, ei ajaa autolla eikä lainkaan käyttää oikeaa kättäni. Mihinkään. Sormet kuulemma liikkuvat sentään. Oikeakätisenä saan pikku haasteen oppia pyörittämään arkea vasemmalla kädellä! Tulee olemaan mielenkiintoista! Hirvittää koko operaatio eikä kovin ruusuiselta näytä siis loppukesäkään. Hyviä kirjavinkkejä varmaan kaivataan! Onneksi telkussa alkaa Outlanderin uudet jaksot.

Jotta elämä ei muuttuisi turhan yksinkertaiseksi, sovin vielä pienestä keittiö/eteisremontista kalustefirman kanssa keväällä. Alunperin toimitus piti olla muutama päivä leikkauksen jälkeen. Sen sain sentään siirrettyä. Yksi komero ja yhdet yläkaapit pitäisi sitä ennen tyhjentää ja purkaa. Täytyy tehdä tulevilla viikoilla. Paitsi. Rupesin tarkistamaan yläkaappien kiinnitystä  Ei ...kele! Kaapit on ruuvattu, naulattu ja varmaan liimattukin niin tiukasti kiinni ja painavat tolkuttomasti. Eivät taida meikäläisen taidoin irrota! Laitoin kalustefirmaan tiedustelun, josko VIELÄ voisi tilausta muuttaa kaappien osalta. Matalammatkin riittäisi. Tai sitten täytyy huutaa ammattipurkajia apuun. Jostakin.

Tätä kalustehässäkkää en olisi edes aloittanut, jos käsi olisi kuntoutunut alun oletuksen mukaan tai jos olisin arvannut, että tapaturmavakuutusyhtiöni maksaa leikkauksen enkä joudukaan odottamaan sitä puolta vuotta julkiselle puolelle. On kuitenkin erinomaista, että se päästään leikkaamaan jo nyt. Neljä kuukautta on kuitenkin jo kulunut tapahtuneesta. Paremmin toimivaa oikeaa kättä kuitenkin vielä tarvitaan myöhemminkin.


Kuvia, jotka eivät liity mitenkään em. tekstiin!

Kevään näpertelyjä. Muffinivuuat kuivamustekynän nuppi muottina.

Liuskekiviuuni valmisteilla. Kissan repimästä kassista tehty "kivipinta"maalattuna.

Herra Höyry? 
Hauska (tieto) kirja, usko vaan!

Lainalasten metsäseikkailuhahmoja. Hirvi ja kettu vielä tekeillä kuvausvaiheessa. Tulevalla viikolla toivottavasti päästään seikkailemaan, lapset perheineen!



Flammentanz paleltui lähes kokonaan viime talvena. Nyt paikalla kasvaa kurnuttava fasaanikukko ja kaksi kanaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tunnisteet

1:12 joulukuusi 20-luvun singer 70-luku aika amaryllis amppelimansikka Ari-nuket Ari-nukke askartelu auringonkukat auringonpaiste baletti Barbie Barbie -nukke Barbien kustomointi Barbien vaatteet blogi chilien kasvatus cookie drei m. puppe eläinlääkäri Eläke elämää pienoiskoossa-nukkekotinayttely ensilumi esiopetus fasaanit Flammentanz flunssa gabaldon hammassärky hapanjuuri harmi hattu heijastinlanka hellekesä hiihto hiihtäminen hiilipiirrokset historia Huiske huiske- esiopetusmateriaali huiskehemmot huonekalujen kokoaminen huonekalujen pintakäsittely huonekalurumba huonot valokuvat huopalapikkaat hämeen sanomat Hämeenlinnan kaupunkiuutiset iltatorimyynti isoäidinneliöt itsenäisyyspäivä itämainen lyhytkarva Janakkala Jolina Jolina-nukke joulu joulukalenteri joulukuu joulutortut joutsen juhannus juhlamekot järvi järvi jäässä jää jäätyneet sukset jäätynyt järvenselkä kahvi kakku kalenteri kangaskauppa kankaanpalat kankaat kansainvälinen nallepäivä kansainvälinen nallepäivä 27.10. karvatukos kasvispihvit kasvivärjätty lanka Ken kengät Kepparit keppiheppa keppihevoset keskeneräiset käsityöt kesä kesäkurpitsa kesämekot kesäpojat kesäsää kesäteatteri kesäviili kevät kevätpäivä kevätpäiväntasaus keväänmerkit kierrätyskoristeet kilometrikisa kimalaiset kirjahylly kirjat Kirppari kirppis kirpputori kirpputorilöydöt kissa kissan hampaat kissan harjaus kissan korvatulehdus kissan kuljetuslaatikon päällinen kissan lelut kissan raapimat kissan ruokahalu kissan suolitukos kissanpennut kissanpentu kissanruoka kissanäyttely kissariiviö kissat kissat ulkoilevat kissojen aiheuttama tuho kissojen leikit kolarointi komeron siivous komerot kompurointi koti kotimyynti kukat Kurhn -nukke kurjet kurki kustomointi kuusenkerkkäjuoma kuusenkerkkäsiirappi kuusenkerkät kuusi kyy kyyttö kyytöt käsintehdyt nallet käsinuket käsityö käsityöt köynnösruusu ladulla kävely lampaat lampunvarjostin lapaset lehmä lehtokotilot leikkaus leikkikalut leikkileivonnaiset leipominen leipä leivonta lelumarkkinat lelut leskenlehti linnut Lucia luistelu lukeminen Lukuhaaste lumi lumi.luonto lumikengät lumisade luonto lyijykynäpiirros maalaaminen maisema mansikat mansikka marraskuu Matinvuoren laavu mekko metsä metsäreti mineily minikangaspuut minikokoiset kalusteet moussekakku muinaislinna mummun Barbie-leikit muotinukke muoviastiat museorollsroyce mustikat muuttolinnut Määkynmäki nalle nallen ompelu nallet nappeja neulakinnas neule nuken hatut nuken kengät nuken muokkaus nukenvaatteet nuket nukke nukkejen kustomointi nukkekodin kalusteet nukkekodin matot nukkekodit nukkekoti ompelu Ompelu nahkatyö ompelukone orava Outlander oviremppa Pakastin pakkanen paperimassa pappa pehmolelut perhosbaari Pesukatu piha pihakukat pihalinnut pihatyöt pihavalot pioni pionit pipo prinsessamekot pulloposti punatulkut puutarha pyhä birma pyöräily pääsiäinen rakentaminen remontti Remonttikevät remppa reppu retki Retro leksaker retroradio ruisleipä rullaluistimet ruoka rupikonna ruusu ruusut sairastaminen sammal sieni siilit siivoaminen siivoskelu Simba-nukke soppa sormikkaat st.petersburg festival ballet sukat suklaa Suomi 100 suutari syksy syksyn paluu säilöntä sää taikinajuuri takki takuu talvi talvinen metsä talvipäivänseisaus tapetointi telkkari terassi terassin verho tete the joulukalenteri Tiirinkosken tehdas tikli tomaatit tonttu tonttulakki tunnustus tuolien verhoilu tuolinpäälliset tupperware tuuli tuunatut nuket työtapaturma ulkoilu Unescon maailmanperintölista uusi kissa uusi vuosi uusi vuosi 2014 vakuutuskorvaus valokuvat vanha valaisin vanhapiika vanhat jutut vanhat nallet vappu vetoketjut vihreät tomaatit villamekko Villapaita villatakki vintagelakanat virkkaaminen virkkaus vuokot vuorikaunokki wwf:n luontokamerat yellow submarine yrtit

Ompeluhommia pitkin syksyä ja kokemus koronaviruksesta

  Uudelleen tuunattu kirpparilta ostettu vanha salkku! Tummempi on tehty salkun pintanahasta ja vaaleampi sisätilan jakaneesta ”väliseinästä...