sunnuntai 25. elokuuta 2013

Pyöräilykesästä syksyä kohti

Uudet verhot pyöräilykesän kunniaksi!

Pyöräverhot ja linssilude
Olemme muutaman työkaverin kanssa ottaneet keväällä työnantajan haasteen vastaan ja osallistuneet "Kilometrikisa 2013":n. Tällä hetkellä poljettuja kilometrejä on kesän aikana kertynyt 1648. Kisa päättyy syyskuun 22. päivä, joten eipä taida kakstonnia mennä rikki. Työmatkoistahan nuo kilometrit ovat 2-4 päivänä viikossa enimmäkseen kertyneet ja nyt aikaiset aamut alkavat olla jo pimenemään päin. Katuvalotkaan eivät koko matkaa kata (taitaa olla viitisen kilsaa ihan pimeetä maantietä!), joten katsotaan, miten käy?
Mukavaa on ollut kesän ajella pitkin maaseutua. Vastaan on tullut tai muuten näkynyt lähietäisyydeltä useita rusakoita, muutamia peuroja, kurkia, joutsenia, palokärkiä...tavallisimpien varisten, pulujen ja räksien ym. lisäksi. Eipä olisi autosta noita kaikkia edes huomannut! Ehkä tiellä koikkelehtivat peurat sentään. Ja ilahduttavan paljon muita työmatkapyöräilijöitä myös!

Syksyn tullen voi sitten vetäistä päälleen pehmeän flanellimekon. Olisihan tästä kankaasta voinut yöpaidankin tehdä, mutta ajattelin tätä pitää kuitenkin enemmän päiväsaikaan.

Oho! Silittäminen unohtui!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tunnisteet

1:12 joulukuusi 20-luvun singer 70-luku aika amaryllis amppelimansikka Ari-nukke askartelu auringonkukat auringonpaiste baletti Barbie Barbie -nukke Barbien kustomointi blogi cookie drei m. puppe eläinlääkäri elämää pienoiskoossa-nukkekotinayttely ensilumi esiopetus fasaanit Flammentanz flunssa gabaldon hammassärky hapanjuuri harmi hattu hiihto hiilipiirrokset Huiske huiske- esiopetusmateriaali huonekalujen kokoaminen huonekalujen pintakäsittely huonekalurumba huonot valokuvat huopalapikkaat hämeen sanomat Hämeenlinnan kaupunkiuutiset iltatorimyynti isoäidinneliöt itämainen lyhytkarva Janakkala Jolina joulu joulukalenteri joulutortut joutsen juhannus juhlamekot järvi järvi jäässä jää jäätyneet sukset jäätynyt järvenselkä kahvi kakku kalenteri kangaskauppa kankaanpalat kankaat kansainvälinen nallepäivä 27.10. karvatukos kasvispihvit kasvivärjätty lanka Ken kengät keppiheppa keppihevoset keskeneräiset käsityöt kesä kesämekot kesäsää kesäteatteri kesäviili kevät kevätpäivä kevätpäiväntasaus keväänmerkit kierrätyskoristeet kilometrikisa kirjahylly kirjat Kirppari kirppis kirpputori kirpputorilöydöt kissa kissan korvatulehdus kissan kuljetuslaatikon päällinen kissan lelut kissan raapimat kissan ruokahalu kissan suolitukos kissanpennut kissanpentu kissanruoka kissanäyttely kissariiviö kissat kissat ulkoilevat kissojen aiheuttama tuho kissojen leikit kolarointi komeron siivous komerot kompurointi koti kotimyynti kukat Kurhn -nukke kurjet kurki kustomointi kuusenkerkkäjuoma kuusenkerkkäsiirappi kuusenkerkät kuusi kyyttö kyytöt käsintehdyt nallet käsityö käsityöt ladulla kävely lampaat lampunvarjostin lehmä lehtokotilot leikkaus leikkikalut leikkileivonnaiset leipominen leipä leivonta lelumarkkinat linnut Lucia luistelu lukeminen lumi lumi.luonto lumikengät lumisade luonto lyijykynäpiirros maalaaminen maisema mansikat mansikka marraskuu mekko metsä metsäreti mineily minikokoiset kalusteet moussekakku mummun Barbie-leikit muotinukke muoviastiat museorollsroyce mustikat muuttolinnut Määkynmäki nalle nallen ompelu nallet nappeja neule nuken hatut nuken muokkaus nukenvaatteet nuket nukke nukkejen kustomointi nukkekodin kalusteet nukkekodin matot nukkekodit nukkekoti ompelu orava Outlander oviremppa pakkanen paperimassa pappa pehmolelut Pesukatu piha pihakukat pihalinnut pihatyöt pioni pionit pipo pulloposti puutarha pyhä birma pyöräily pääsiäinen rakentaminen remontti remppa reppu retki Retro leksaker retroradio ruisleipä rullaluistimet ruoka ruusu ruusut sammal siilit siivoaminen siivoskelu Simba-nukke soppa sormikkaat st.petersburg festival ballet suklaa suutari syksy syksyn paluu säilöntä sää takki takuu talvi talvipäivänseisaus tapetointi telkkari terassi terassin verho tete Tiirinkosken tehdas tikli tomaatit tonttu tonttulakki tunnustus tuolien verhoilu tuolinpäälliset tupperware tuuli työtapaturma ulkoilu uusi kissa uusi vuosi uusi vuosi 2014 vakuutuskorvaus valokuvat vanha valaisin vanhapiika vanhat jutut vanhat nallet vappu vetoketjut vihreät tomaatit villamekko villatakki vintagelakanat virkkaaminen virkkaus vuokot vuorikaunokki yrtit

Joutsenlampea nukeilla vielä kerran

Odette ja Siegfrid  ovat esittäytyneet jo aikaisemmin. Odile pysyi  edelleen poissa, kunnes Forssan Wanhan ajan lelumarkkinoilta nä...