torstai 23. toukokuuta 2013

Ei kuulu pojalle hyvää, eipä!


Maanantaiaamuna alkoi oksentelu. Ruoka ei maittanut vielä tiistainakaan. Kysymys on birmapojastamme.Ananasmehua, parafiiniöljyä, kissan mallasta. Tuloksetta. Keskiviikkoaamuna sain tingattua alkuiltaan ylimääräiseksi potilaaksi eläinlääkäriasemalle.
Lääkäri tutki vatsaa, otti röntgenkuvan ja huh huh! Suolistossa tukos joka oli aihettanut valtaisan kaasukuplan venyttäen pätkän suolta äärimmilleen ja aiheuttaen painetta mahalaukkuun. Edessä oli kiireinen leikkaus. Lääkäri epäili, että seuraavana aamuna voisi olla jo liian myöhäistä. Suolen verenkierto oli jo häiriintymässä.

Eihän siinä muu auttanut sitten!


Tässä ollaan jo kotona eilen illalla, edelleen tillin tallin. Pikkulikka tutkii, miksi kaveri ei liiku eikä leiki!


Tässä tuuttipää jo hereillä. Nyt vaan pitäisi keksiä, millä saisi ruuan maittamaan. Sunnuntaina on viimeksi syöty (ja siis oksennettu), juotavaa onneksi menee. Eläinlääkäriasemalta lähti mukaan erikoisruokaa leikkauspotilaalle. Taitaa olla liian erikoista? Yritetään taas kohta teelusikallinen kerrallaan.

5 kommenttia:

  1. Voi pientä reppanaa.

    Toivotaan pikaista paranemista.

    VastaaPoista
  2. Voi miten harmillista ! Pikaista paranemista minäkin toivotan ♥

    VastaaPoista
  3. Onneksi sait ajan!
    Pikaista paranemista potilaalle!

    VastaaPoista
  4. Se on kamalaa, kun eläin sairastaa ja et tiedä mikä on vialla.
    Onneksi sait avun ja onneksi eläimet toipuu yllättävän nopeasti, jos vaiva saadaan poistettua.
    Minä kerroinkin vähän aikaa sitten blogissani meidän nuoremman koiran pentuaikaisesta suolitukoksesta.

    VastaaPoista
  5. Potilas kiittää. Alkaa näyttää jo paremmalta. Haava parantumassa. Erittäin sievästi ommeltu muuten. Olisi moni "ammattiparsija" kateellinen :)
    Ruokaa saa jo parin tunnin välein lusikallisen kerrallaan. Vielä odotellaan tuota jätteepoistopuolen käynnistymistä...

    VastaaPoista

Tunnisteet

1:12 joulukuusi 20-luvun singer 70-luku aika amaryllis amppelimansikka Ari-nuket Ari-nukke askartelu auringonkukat auringonpaiste baletti Barbie Barbie -nukke Barbien kustomointi Barbien vaatteet blogi chilien kasvatus cookie drei m. puppe eläinlääkäri Eläke elämää pienoiskoossa-nukkekotinayttely ensilumi esiopetus fasaanit Flammentanz flunssa gabaldon hammassärky hapanjuuri harmi hattu heijastinlanka hellekesä hiihto hiihtäminen hiilipiirrokset historia Huiske huiske- esiopetusmateriaali huiskehemmot huonekalujen kokoaminen huonekalujen pintakäsittely huonekalurumba huonot valokuvat huopalapikkaat hämeen sanomat Hämeenlinnan kaupunkiuutiset iltatorimyynti isoäidinneliöt itsenäisyyspäivä itämainen lyhytkarva Janakkala Jolina Jolina-nukke joulu joulukalenteri joulukuu joulutortut joutsen juhannus juhlamekot järvi järvi jäässä jää jäätyneet sukset jäätynyt järvenselkä kahvi kakku kalenteri kangaskauppa kankaanpalat kankaat kansainvälinen nallepäivä kansainvälinen nallepäivä 27.10. karvatukos kasvispihvit kasvivärjätty lanka Ken kengät Kepparit keppiheppa keppihevoset keskeneräiset käsityöt kesä kesäkurpitsa kesämekot kesäpojat kesäsää kesäteatteri kesäviili kevät kevätpäivä kevätpäiväntasaus keväänmerkit kierrätyskoristeet kilometrikisa kimalaiset kirjahylly kirjat Kirppari kirppis kirpputori kirpputorilöydöt kissa kissan hampaat kissan harjaus kissan korvatulehdus kissan kuljetuslaatikon päällinen kissan lelut kissan raapimat kissan ruokahalu kissan suolitukos kissanpennut kissanpentu kissanruoka kissanäyttely kissariiviö kissat kissat ulkoilevat kissojen aiheuttama tuho kissojen leikit kolarointi komeron siivous komerot kompurointi koti kotimyynti kukat Kurhn -nukke kurjet kurki kustomointi kuusenkerkkäjuoma kuusenkerkkäsiirappi kuusenkerkät kuusi kyy kyyttö kyytöt käsintehdyt nallet käsinuket käsityö käsityöt köynnösruusu ladulla kävely lampaat lampunvarjostin lapaset lehmä lehtokotilot leikkaus leikkikalut leikkileivonnaiset leipominen leipä leivonta lelumarkkinat lelut leskenlehti linnut Lucia luistelu lukeminen Lukuhaaste lumi lumi.luonto lumikengät lumisade luonto lyijykynäpiirros maalaaminen maisema mansikat mansikka marraskuu Matinvuoren laavu mekko metsä metsäreti mineily minikangaspuut minikokoiset kalusteet moussekakku muinaislinna mummun Barbie-leikit muotinukke muoviastiat museorollsroyce mustikat muuttolinnut Määkynmäki nalle nallen ompelu nallet nappeja neulakinnas neule nuken hatut nuken kengät nuken muokkaus nukenvaatteet nuket nukke nukkejen kustomointi nukkekodin kalusteet nukkekodin matot nukkekodit nukkekoti ompelu Ompelu nahkatyö ompelukone orava Outlander oviremppa Pakastin pakkanen paperimassa pappa pehmolelut perhosbaari Pesukatu piha pihakukat pihalinnut pihatyöt pihavalot pioni pionit pipo prinsessamekot pulloposti punatulkut puutarha pyhä birma pyöräily pääsiäinen rakentaminen remontti Remonttikevät remppa reppu retki Retro leksaker retroradio ruisleipä rullaluistimet ruoka rupikonna ruusu ruusut sairastaminen sammal sieni siilit siivoaminen siivoskelu Simba-nukke soppa sormikkaat st.petersburg festival ballet sukat suklaa Suomi 100 suutari syksy syksyn paluu säilöntä sää taikinajuuri takki takuu talvi talvinen metsä talvipäivänseisaus tapetointi telkkari terassi terassin verho tete the joulukalenteri Tiirinkosken tehdas tikli tomaatit tonttu tonttulakki tunnustus tuolien verhoilu tuolinpäälliset tupperware tuuli tuunatut nuket työtapaturma ulkoilu Unescon maailmanperintölista uusi kissa uusi vuosi uusi vuosi 2014 vakuutuskorvaus valokuvat vanha valaisin vanhapiika vanhat jutut vanhat nallet vappu vetoketjut vihreät tomaatit villamekko Villapaita villatakki vintagelakanat virkkaaminen virkkaus vuokot vuorikaunokki wwf:n luontokamerat yellow submarine yrtit

Ompeluhommia pitkin syksyä ja kokemus koronaviruksesta

  Uudelleen tuunattu kirpparilta ostettu vanha salkku! Tummempi on tehty salkun pintanahasta ja vaaleampi sisätilan jakaneesta ”väliseinästä...